4.12. 2012

Tarkenin yöllä ihan hyvin, mutta netti ei toimi edelleenkään. Vika ei siis ole siinä boksissa. Tai voihan sekin olla rikki, mutta sen lisäksi jotain muutakin on hajalla. Jaa-ah.

 

Kauppareissulla Sitarissa koitin etsiä faijalle synttärilahjaksi Martti Huuhaa Innasen tuplalevyä "Borneolaisen passipoliisin 38 parempaa huuhaalaulua", mutta eipä sitä enää löytynyt. Isukki joutuu siis olemaan ilman huuhaalauluja ainakin toistaiseksi. Minulla itselläni tietysti on tuo levy, juurikin sieltä Sitarista ostettuna, mutta enhän minä siitä rupea luopumaan, hahaa.

 

Huomenna olisi sitten se lääkärireissu hourulaan. Eipä pahemmin ahdistele, vielä. Voipi tosin olla että jo illalla kirjoitan tänne että nyt muuten ahdistaa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Koetetaan joka tapauksessa mennä sinne niin avoimin mielin kuin kyetään.

 

Tänään netin toimimattomuus ei enää ole potuttanut ollenkaan samassa määrin. Se on vain sellaista että kun siellä tottuu käymään päivittäin ja se on osa rutiinia, niin sen rikkoutuminen harmittaa ja tekee olon hankalaksi. Eniten riepoo se ettei pääse pistämään noita uusia piirroksia sinne. Keskustelupalstat sun muut joutavat kyllä odottamaan vaikka kauemminkin, onpahan reilusti uutta luettavaa sitten kun aika koittaa. Niin, olisihan tuossa vuokrakin joka pitäisi maksaa viimeistään huomenna, mutta saapi Reetta sitten kiikuttaa laput mukaansa töihin ja maksella työkoneensa välityksellä ellei vikaa saada korjatuksi.

 

Minusta netin ehdottomasti paras puoli on se että sieltä löytää tietoa, jos ja kun osaa hakea ja ymmärtää kieliä. Ja minä poika osaan ja ymmärrän! Tietysti nämä sosiaaliset ja itseilmaisulliset aspektit ovat niin ikään tärkeitä, mutta kyllä tieto on se ykkösasia. Meikäläisen tiedonjano tuntuu olevan alati sammumaton ja kohdistuu milloin mihinkin omituisuuksiin. Oikeastaan koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, etten olisi löytänyt netistä etsimääni tietoa.

 

Sitä minä en ymmärrä ollenkaan, miten kaikenmaailman asiantuntijat ja sellaisiksi itseään luulevat ovat sillä kannalla, etteivät nettikontaktit muka olisi ihan yhtä arvokkaita ja tärkeitä kuin livekontaktitkin. Ihan kuin tietsikan ääressä istuminen olisi muka jotenkin noloa, likaista ja hävettävää puuhaa. Voin muuten kertoa ettei ole. Jos nettiä ei olisi, niin ainakaan minä en kirmailisi pitkin maita ja mantuja höpöttämässä ihmisten kanssa vaan tekisin sitä samaa kuin yläaste- ja lukioaikoina: Istua nököttäisin yksin himassa ja pakenisin todellisuutta kirjoihin ja elokuviin, eikä minulla olisi sen ensimmäistäkään frendiä. Ehkä joku kirjekaveri tai pari voisi olla.

 

Nyt minulla on paljon nettituttuja joiden kuulumiset näen suurinpiirtein joka päivä, ja ne näkevät minun kuulumiseni. Minä kun en tykkää ja osaa kommunikoida livenä juurikaan niin tietokone on loistava apuväline, vähän kuin sokean opaskoira. Tai ehkä se ei sittenkään muistuta opaskoiraa, mutta parempaakaan vertausta ei nyt tule mieleen vaikka yleensä puhunkin vertauksilla kuin eräs nasaretilainen puuseppä ikään. Voisi myös sanoa, että netti on eräänlainen filtteri tai suodatin minun ja ulkomaailman välissä. Voin kommunikoida ja tutkia maailmaa juuri niin paljon kuin haluan tai jaksan, ja kun olen saanut tarpeekseni voin lyödä koneen kiinni.

 

Ei netti ole minua passivoinut, vaan aktivoinut. Silloin kun vielä olin paremmassa kunnossa ja harrastelin enemmän noita musiikkipuolen juttuja, tapasin varmaan kolme- tai neljäkymmentä netistä tuttua tyyppiä. About kymmenen kanssa soitettiinkin kimpassa! Tuollaista ei olisi ikinä tapahtunut ilman nettiä. Ja jos ja kun nämä henkiset voimavarat joskus lisääntyvät ja tulee halu sosiaalistella livenäkin, niin onpahan ainakin tiedossa joitakuita ei-vastenmielisiä ihmisolentoja joihin voi ottaa yhteyttä ja kysyä että mitenkäs olisi jos vaikka nähtäisiin joskus.

 

Eri asia on sitten se onko minussa paljoa näkemistä, hehhehheh. Enkä minä tuota mitenkään erityisesti odota tai toivo, minulla on ihan hyvä näinkin.