Wednesday, September 24, 2014

5.12. 2012


No niin, melkoinen tragikoominen farssi tuli siitäkin lääkärireissusta.

Olin paikalla noin kello 11.55, olo oli yllättävän hyvä ja ajattelin että tästähän vielä selvitään ihan kivasti. Sitten kello tuli 12.00 ja sitten 12.05, siinä vaiheessa alkoi jo olla vähän tukala olo. Porukkaa tuli ja meni mutta minä se vain odotin. Siinä kello 12.10 paikkeilla päätin että jos vuori ei ole tullut Muhammedin luo kello 12.15, niin sitten Muhammed lähtee etsimään sitä. Lievää kookkaampi ärsyyntyneisyys alkoi kihistä sisälläni ja ehkä se olikin hyvä, sillä se tyrkkäsi ahdistuneisuuden tieltään.

Varttia yli kaksitoista kimposin tuolista kiukkuisena kuin piru ja saapastelin sisään päiväosaston ovista. Kuljin koko osaston päästä päähän, mutten löytänyt lekurin huonetta mistään. Sen sijaan löysin jonkun kanslian ja sen lasi-ikkunan takana mollottavan nuoren miehen, jonka herättelin ja esitin asiani melko lakoniseen sävyyn. Sitten mentiin lääkärin huoneen luo joka oli ovelasti piilotettu päiväsalin nurkan taakse, ja sieltä se lekuri tuli ja kysyi että oliko minulla nyt aika, mikäs sinun nimesi on, ohhoh, kas kummaa kun minulle on merkitty ihan toinen potilas.

Voin kertoa että jos minun olisi siinä vaiheessa käsketty lähteä takaisin kotiin odottelemaan uutta kutsua, olisin varmaan saanut suorastaan megalomaanisen raivokohtauksen. Mutta koska tuo mystinen potilas jonka nimi oli merkitty minun tilalleni oli myöhässä, lääkäri paimensikin minut huoneeseensa. Siellä sitten setvittiin ja mietittiin, ja sain kuulla että meillä täällä Riihimäellä ei ole kuin yksi varsinainen terapeutti ja kolme opiskelijaa ja että varsinaista terapiaa ei voida tarjota mutta voisit ryhtyä käymään täällä viikoittaisilla tapaamisilla psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Senkin sain tietää että yleensä hommat menevät siten että potilas hankkii itse itselleen yksityisen terapeutin, ja Kela sitten avustaa kuluissa sen verran kuin avustaa ja loput jäävät potilaan omavastuuosuudeksi.

Hohhoijaa, sanon minä. Kun kerran terapialle olisi tarvista ja olisin itse siihen suostuvainen ja motivoitunut, niin sitä ei olekaan tarjolla. Mutta annas olla kun on tarjottu jotain diipadaapaa (esim. "kuntouttavaa työtoimintaa" tai Miesten Ryhmää yhdessä Oitin puliukkojen kanssa) etkä ole suostuvainen etkä motivoitunut, niin kyllä silloin ihmetellään ja morkataan asennevammaiseksi ja hoitoresistentiksi! Helvetti. Ja millähän ilveellä meikäläinen ahdistunut persaukinen ameeba tästä nyt singahtaa kartoittamaan ja vertailemaan yksityisiä terapeutteja ja vieläpä maksaa siitä? Ihan uskomatonta utopiaa.

Niin se vaan näyttää olevan että terapiassa käynti on rikkaiden hommaa. Muutenkin tilanne on aika surkuhupaisa: Vaikka olen muutamankin lääkärin mielestä työkyvytön, olen silti työtön työnhakija. Ja kun kerran olen työtön työnhakija joka sattuu olemaan hullu, niin minuahan pitäisi kuntouttaa jotta työllistymismahdollisuuteni paranisivat, mutta en saa sitä kuntoutusta joka parhaiten auttaisi ja johon olisin itse halukas osallistumaan. Hah hah haa! Kuntouttavaksi työtoiminnaksi nimitettyä orjatyötä ja nöyryytystä kyllä olisi tyrkyllä ja samoin sitä Miesten Ryhmää, koska ne eivät maksa juuri mitään ja niihin sopii aina yksi houru mukaan kun kerran muutenkin touhutaan. Mutta terapeutin työaika maksaa, ja siksi sen saaminen julkiselta puolelta on kiven alla. Sen nyt tajuaisi vähän vähäisemmälläkin älykkyysosamäärällä.

Lekuri sanoi että tässä tämän terapian tavoite näyttäisi olevan se, että voisin mahdollisesti tulevaisuudessa työllistyä jollekin muulle alalle kuin aiemmin. Minä sanoin siihen että juu, se on varmaan se virallinen tavoite mutta minun omat tavoitteeni ovat hiukan erilaiset eli ne, että voisin kenties tulevaisuudessa suhtautua kanssaihmisiini hiukan positiivisemmin enkä niin nihilistisen vihaisesti ja vainoharhaisesti kuin nyt, mutta tällä hetkellä sen toteutuminen ei näytä kovin todennäköiseltä. Ja sitten katsoa nakotin sitä silmiin kuin käärme. Se tuumasi, että sekin on kyllä oikein hyvä tavoite.

Loppujen lopuksi suostuin siihen, että alan käydä siellä hoitsulla kerran viikossa. En minä usko että siitä on muuten mitään hyötyä, mutta onpa sitten näyttöä Kelaan ja eläkelaitokselle, että on yritetty tehdä edes jotakin ja potilas on aktiivisesti osallistunut näihin huikaisevan mahtaviin kuntoutustoimenpiteisiin. Ja onpa se nyt jonkinlainen alku, vähintään. Ehkä jonkin ajan päästä voidaan sitten kehitellä jotain muuta, kun on saatu koipi ovenrakoon.

Tällä hetkellä oloni on aikamoisen tympääntynyt. Tai sanotaanko suoraan että ihan saatanan tympääntynyt, jos sitä mitattaisiin tympääntyneisyysasteikolla 1 - 10 niin lukema huitelisi varmaan ysin tienoilla. En minä näistä enää masennu tai suutu, mutta tympäisee. Ensin se odottelu ja sählinki ja sitten vielä kaikki muu, tuon kaiken muun voin vielä jotenkin hyväksyä mutta sitä sählinkiä en. Minua sitten riepoo tuommoinen sählääminen ja sohlaaminen, sillä minun mielestäni se kielii epäkunnioituksesta ja arvostuksen puutteesta potilasta kohtaan. Ja entäpä jos siinä olisi minun sijastani ollut joku onneton ja epävarma olmi joka olisi vain lähtenyt surkeana pois tapaamatta lääkäriä tai saamatta uutta aikaa? Mistä sen tietää miten sille olisi sitten käynyt? Edesvastuutonta toimintaa.

Ja sitten sait tulla sieltä takaisin tänne kylmään ja netittömään kämppään. Onneksi kämppä ei sentään ollut Pitkoton, vaan Pötkylän suoma vastaanotto oli tavanomaisen riemukas eikä siinä ollut jälkeäkään epäkunnioituksesta tai arvostuksen puutteesta!

Eilen illalla selvisi että se netin vika ei ole näissä laitteissa täällä vaan linjoissa. Sen korjaaminen on kuulemma aloitettu toissapäivänä kello 13, mutta eipä näemmä vielä tässä 49 tunnissa ole saatu kuntoon. Outo juttu että tuossa 20 metrin päässä sijaitsevan päiväkodin netti on koko ajan toiminut täydellisesti, mutta meillä täällä vieressä ei. Jaa-a, kai sekin on niitä elämän mysteereitä.


(myöhemmin)
No niin, netti alkoi iltapäivällä toimia. Hieno juttu. Reettakin oli ihan fiiliksissä, heheh. Kai se meni heti vahtaamaan kuteita ja siperiankissojen kuulumisia.

Mutta mitä tuohon lääkäriseikkailuun tulee, niin kyllä minä ihmettelen tätä touhua. Ensin minut passitetaan Riihimäen psykiatriselta Hämeenlinnaan, sitten tapaan siellä lääkärin ja minut testataan psykologisesti perinpohjin. Sitten tapaan taas lääkärin Hämeenlinnassa, se kirjoittaa lausunnot ja tekee hoitosuositukset ja siirtää hoidon takaisin Riksuun. Ja nyt Riksu ei pysty toteuttamaan sitä suositeltua hoitoa. Hmm-mm, sano.

Kaiken huippu oli se, että tuo tämänpäiväinen lääkäri sanoi miltei ensi sanoikseen että hän lopettaa työt täällä vuoden lopussa, ja että minun olisi ollut viisainta mennä jollekin muulle lääkärille. Mistä helkkarista minä sen olisin voinut tietää, ja minkä minä olisin sille mahtanut vaikka olisinkin tiennyt? Kyllä se on mentävä sille lääkärille jolle kutsu käy. Vaikka ei minulla tuota lekuria vastaan mitään ole, se teki varmasti parhaansa ja kaikkensa tuossa tilanteessa ja käyttäytyi minua kohtaan asiallisesti ja fiksusti.

Vähän arveluttaa se mitä tarjottavaa psykiatrisella sairaanhoitajalla voi minulle tässä kohtaa olla. Tuskinpa se ainakaan tarjoaa limpparia ja suklaata... Johan minä olen vuosien ajan käynyt hoitsulla Oitin terveyskeskuksessa. Ne ovat olleet ihan hyödyllisiä käyntejä, ehdottomasti on ollut parempi käydä kuin olla käymättä, mutta eivät ne mitään TERAPIAA ole. Ja jotta minä pääsisin noihin henkilökohtaisiin tavoitteisiini, niin minä tarvitsisin nyt sitä TERAPIAA. Jokapäiväiset rutiinit ja muut käytännön hommat pystyn useimmiten hoitamaan, minun ei ole vähään aikaan tehnyt mieli tappaa itseäni eikä minulla ole tauotonta ahdistusta tai kauheita pakkoajatuksia. Minulla saattaisi siis hyvinkin olla niin paljon voimia, että jaksaisin sitä terapiaa.

En oikein usko, että kukaan muu kuin ihan oikea terapeutti kykenisi ohjailemaan minut tielle jonka päässä siintää edes osittainen ihmisvihan ja epäluuloisuuden väheneminen. Mitä asioita pitäisi käsitellä? Mitä on kyseenalaistettava? Mistä minä tunnistan sen henkisen lukon joka pitäisi avata, ja miltähän se avain mahdollisesti voisi näyttää? Noihin kysymyksiin ei vastata ihan tuosta vain.

Näin puhui Zarathustra.


No comments:

Post a Comment