26.5. 2013

Katselin eilen loistavan dokumentin sotilaiden posttraumaattisesta stressireaktiosta. Se on kai tullut ennenkin, mutten silloin tsiigannut... Niillä oli kaikilla se sama puistattava ruumiinkatse. Kyllä niistä tyypeistä näki, että jotakin on sisältä rikki.

Aloin kumminkin miettiä että voisikohan ainakin osa näistä omista probleemeista ja viirauksista olla posttraumaattisen stressin aiheuttamaa. Piru sen tietää että traumoja on piisannut... Psykologisissa testeissäkin viime vuonna sanoivat että olen jatkuvassa ylikuormitustilassa ja terapeutin kanssa on kelattu tuota alinomaista ympäristön tarkkailua ja olemattomiin uhkiin varautumista.

Siinä dokumentaatiossa oli yksi jamppa jolla oli samanlaista oireilua kuin minulla. Se meni perheensä kanssa kauppaan eikä koko reissusta meinannut tulla mitään kun sitä ahdisti niin saatanasti siellä. Ihmisiä oli paljon ja paljon ääniä ja sen pää pyöri kuin pössihaukalla. Muuten se istui tietsikalla märehtimässä omiaan, ja ajoittain se oli vähän väkivaltainenkin. Ja sitten oli tietysti myös masentuneita ja itsetuhoisia joiden päässä pyöri kuvia joita ne ei saaneet pois sieltä, valitettavan tuttua on sekin.

En tiedä, täytyypä ottaa terapeutin kanssa puheeksi. Tällaisten itsediagnoosien kanssa pitää tietysti olla varovainen, mutta jokin tuossa tuntuisi loksahtavan. Ei nyt läheskään samassa mittakaavassa kuin Aspergerin kanssa aikoinaan, mutta kuitenkin.

Näin sivuhuomautuksena kirjattakoon että tuon dokumentin voisi esittää joka vuosi itsenäisyyspäivänä heti Tuntemattoman Sotilaan jälkeen. Tai miksei vaikka jo ennen sitä.

23.5. 2013

Tom Hanks on ihan perseestä.

15.5. 2013

Laskusuhdanne tuntuisi olevan ohi. Tänään on jo ollut aika hyvä olo... Ehkäpä se oli jotakin ihan oikeaa tautia joka on nyt hellittämässä. En minä vieläkään ole mikään pirtsakkuuden henkilöitymä, mutta enpähän ole enää niin väsynytkään.

13.5. 2013

Viime merkinnässä mainitsin kohtalaisesta kuosista, mutta enpä tiedä siitä enää. Olen ollut kauhean väsynyt. En usko että se johtuu Porinreissusta koska se meni niin mukavasti, ja pari päivää sen jälkeenkin oli ihan hyvä olo. Mutta sitten tuli maha kipeäksi ja kurkkukin on ollut vähän ongelmallisen tuntuinen, liekö tämä nyt jotain tautia.

Olen kyllä saanut asioita tehtyä, haravoin jopa pihankin mutta vä-syt-tää. Ja ahdistaa, paikoitellen. Perjantaina kävin apteekissa ja siellä ahdisti oikein melko lailla. Olo on ollut huonompi kuin pitkiin aikoihin.

Mutta mitä tästä nyt voisi syyttää? Tai ketä, häh? On hankalaa kun ei koskaan tiedä onko jokin vaiva psykosomaattinen vai onko "oikeasti" kipeänä. Vatsa ja kurkku ovat kyllä olleet ihan oikeasti kipeänä mutta onko tämä väsymys fyysistä vai henkistä perua? Vai molempia?

Ehkä pitäisi olla analysoimatta ja tyytyä ottamaan iisisti. Mutta yksi juttu mikä varmasti vaikuttaa on lämpö. Nyt on ollut lämmin ja jopa suorastaan kuuma, ja olen huomannut että näin vanhemmiten lämmönsietokykyni on aika lailla heikentynyt. Monet aspergerit ovat herkkiä lämpötiloille ja niiden vaihteluille, ja minusta lämpö tuntuu imaisevan sen vähäisenkin puhdin.

No joo, oli mitä oli. Luin tänään teksti-TV:stä ja netistäkin että Suomen kunnissa on "kovia arvoja" pitkäaikaistyöttömiä ja muita sosiaalitoimen asiakkaita kohtaan. Ehkä se oli jollekin uutinen muttei minulle. Mikä ihme se on yhteiskunnassa jossa kaikki mitataan rahassa?

Muistan kun itse tein erityisnuorisotyötä: Siellä pomo hihkui innoissaan, kuinka työn arvo on RAHASSA MITATTAVAA! Ennenhän puhuttiin siitä, kuinka joku työ oli niin arvokasta ettei sitä voinut rahassa laskea... Kyllä muuten syletti ja sylettää yhä vieläkin. Olemme kuulkaas saapuneet siihen pisteeseen että mikään, millä ei ole rahallista arvoa, ei ole arvokasta ollenkaan. Jee.

8.5. 2013

Eipä olekaan tullut vähään aikaan kirjoitettua päiväkirjaa. Yksi nettifrendi tuossa taannoin nimittäin ehdotti että jospa kirjotettaisiin yhdessä novelli. Niinpä sitten kirjoitettiin yhdessä novelli, se aloitti ja minä jatkoin ja niin edelleen.

Mutta nyt se novelli on valmis, joskaan se ei tarkoita sitä että minulla olisi sen kummempaa inspiraatiota päiväkirjanpitoon. Sen vain ajattelin merkitä muistiin että kävin eilen pitkästä aikaa kototanhuvilla morjestamassa mutsia ja faijaa ja mummoa ja pappaa. Aamulla ahdisti ennen lähtöä mutta se meni sitten ohitse kun pääsin liikkeelle. Nyt en ole henkisesti väsynyt eikä ole muutenkaan pöllähtänyt olo, mutta fyysisesti hiukan väsyttää. Yli 400 kilsan ajo yhden päivän aikana saa varmaan vähän väsyttääkin, toisaalta.

Kaipa tässä ollaan ihan kohtalaisessa kuosissa... Ajattelin että voisi ensi kuun loppupuolella käydä seuraavan kerran ellei ennen sitä tapahdu mitään katastrofaalista.

25.4. 2013

Tulipa nyt sitten kuitenkin katsottua niitä vihapuheohjelmia. Aijai kuinka tulivatkaan rakkaat yläasteajat mieleen! Ne tyypit siellä vieläpä ihan OIKEASTI tiesivät missä minä asun ja ihan oikeasti löivät. Mutta en minä silti ikinä antanut niille kusimulleille ja älykkyysrajoitteisille aivokääpiöille periksi.

Enkä ole antanut periksi netissäkään. Olen ollut jo suurinpiirtein kymmenen vuoden ajan tosi aktiivinen kirjoittaja enkä ole säästellyt sanojani. Joskus on sitten tullut vähän kiukkuisempaakin yhteydenottoa, joihin olen vastannut heti ja samalla mitalla! Minulla ei ole juuri muita taitoja kuin tämä sanan säilällä huiskiminen, mutta se sujuu sitten sitäkin paremmin... Monta kertaa on käynyt niin, että avautuja on pyytänyt anteeksi. Tosin täytyy sanoa, että nuorempana olin niin typerä mouho että kyllä minua jouti vähän haukkuakin.

Mietin sitäkin, olenko itse syyllistynyt netissä vihaiseen puheeseen. Varmasti olen ja monta kertaa, mutta en minä mitään semmoista ole tehnyt että alkaisin raivota joillekin yksittäisille ihmisille. Kiukkuisia palautteita olen kyllä pistänyt esim. puolueille ja yrityksille, mutta niissäkin olen koittanut vittuilla mahdollisimman tyylikkäästi rahvaanomaisen räyhäämisen sijaan.

Minä vihapuhuisin paljon mieluummin livenä! Siinä olisi sitä kaivattua henkilökohtaista otetta, yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä kun pääsisi oikein naamatusten haukkumaan. On se vain helkkarin hyvä, että tuolla Riksussa tai Oitissa käydessään näkee niin harvoin poliitikkoja tai ministereitä tai rap-"muusikoita" tai skientologi-julkkiksia, siinä voisi jo vihapuhetta tulla jos sellainen tallaisi raitilla vastaan. Ei ole näkynyt EK:n tai Talvivaaran toimitusjohtajia, kohudosentteja tai Valtakunnan Virallisia Filosofeja. Vaikka toisaalta en välttämättä edes tunnistaisi niitä kun minulla on tuota kasvosokeutta. Hyvä kun juuri tunnistan oman naamani peilistä.

24.4. 2013

Ostin päivänä muutamana Kirjapörssistä Tommi Uschanovin teoksen "Suuri kaalihuijaus - kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä". Siinä meni 4 euroa 90 senttiä hyvään tarkoitukseen, ja mainittakoon myös ettei ko. liiketilassa tällä kertaa ollut aivastustautista myyjätärtä, vaan päinvastoin oikeinkin viehko neiti joka jopa tervehti minua! Sitten se alkoi kierrellä hyllyjen välissä tehden merkintöjä suureen vihkoon. Ilmeisesti kyseessä oli jonkun sortin inventaari... Minä yritin parhaani mukaan olla tiellä mutten oikein onnistunut.

Oli hyvä kirja tuo, perin osuva ja paikoitellen myös hauska. Tai ainakin minun mielestäni hauska. Erityisesti huomioni kiinnitti Uschanovin luettelemat kolme tekijää, joiden vuoksi nuorisoa ei saada houkuteltua äänestämään. Minun mielestäni nuo kolme tekijää voisi ihan hyvin yleistää koskemaan myös aikuisia ja sitä, mikseivät ne äänestä ja mikseivät ne luota poliitikkoihin.

Ensimmäinen kohta on tämä: "Nuoria vieraannuttaa politiikasta se, että poliitikot puhuvat toistuvasti läpiä päähänsä asioista, joista nuoret itse tietävät heitä enemmän - ja usein jopa asioista, joista kenen tahansa normaalin ihmisen, ei vain nuorten, voisi olettaa tietävän poliitikkoja enemmän". Justiinsa näin! Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Tämä on juuri se asia mikä politiikassa eniten mättää. Ammattipoliitikot ovat aivan kuutamolla ja samoin politiikkaan änkeävät juontajat ja missit ja urheilijat ja bisnesmiehet ja mitä hittoja näitä nyt on. Ns. normaali-ihmistenkin tietämättömyys raivostuttaa usein, mutta se sentään myös huvittaa ja sen on valmis antamaan anteeksi, mutta poliitikkojen tietämättömyys raivostuttaa AINA eikä sitä ole yhtään valmis antamaan anteeksi. Se, ettei tiedä olevansa tietämätön, ei ole mikään lieventävä asianhaara vaan kertoo pikemminkin typeryydestä joka on vielä sietämättömämpää kuin tietämättömyys.

Toisessa kohdassa Uschanov mainitsee, että politiikasta annetaan esimerkiksi yhteiskuntaopin opetuksessa liian sievistelevä kuva. Ja kun nuoret sitten näkevät netistä ja telkkarista millaista politiikka todellisuudessa on, tuo epäsuhta saa koko touhun näyttämään entistäkin raadollisemmalta ja vastenmielisemmältä. Onhan se nyt selvä, että kivan ja sisäsiistin ja fiksun "yhteisten asioiden hoidon" sijaan politiikka näyttää useimmiten joltain ihan muulta! Uschanovin mielestä politiikasta pitäisi puhua "eräänä elämän epämiellyttävistä totuuksista" eikä höpöttää yhteisten asioiden hoitamisesta. Tyyliin "tätä tämä on, tykkäsittepä tai ette"! Olen Uschanovin kanssa samaa mieltä siitä että sillä konstilla kiinnostus politiikkaan saattaisi lisääntyä, kun asiat sanottaisiin niin kuin ne ovat hymistelyn ja suoranaisen kusettamisen sijaan. Yleensähän ihmiset arvostavat suoraa puhetta, silloin harvoin kuin saavat sitä kuultavakseen.

Henkilökohtaisesti haluaisin tässä kierittää vastuuta myös itselleen poliitikoille sekä etenkin medialle. Mediassa tuntuu myös olevan tätä Petoksen Kulttuuria (keksin tuon termin ihan itse juuri äsken), jossa politiikan pitäisi muka olla jotenkin hienostunutta ja sivistynyttä ja sitten ollaan olevinaan kovin närkästyneitä kun se ei todellisuudessa olekaan. Minun mielestäni pitäisi sanoa ihan reilusti että tällaista paskan lapiointia ja äheltämistä tämä nyt on, perkele, ja välillä kaikki menee ihan päin helvettiä ja välillä tapellaan mutta minkäs teet kun parempaakaan ei ole keksitty.

(Tähän väliin muuten hlökohtainen disclaimer: Minä en ikinä oppinut yhteiskuntaopin tunneilla politiikasta tai Suomen poliittisesta järjestelmästä mitään. En siis yhtään mitään. Se vähä mitä minä niistä tunneista muistan, tuo mieleen jonkun tyystin abstraktilta tuntuvan hölötyksen josta jäi sellainen mielikuva, että eduskunta on olemassa ainoastaan lakien säätämistä varten ja kansanedustajat istuvat siellä kaiken päivää yksinomaan säätämässä lakeja eivätkä tee mitään muuta. Minun politiikan opiskeluni alkoi Frank Pappa Show:ta seuraamalla, ja opin varmaan yhdestä jaksosta enemmän kuin kaikilla koulutunneilla yhteensä).

Kohta kolme: "Politiikasta puuttuvat utopiat; se ei lupaa maailmaa, joka olennaisesti missään suhteessa eroaisi nykymaailmasta". Tämä on minun mielestäni niin tärkeä ajatus että paitsi kursivoin, myös lihavoin sen. Tähän kohtaan pitää tietenkin huomauttaa että Uschanov kirjoitti teoksensa ennen persujen Jytkyä ja minun mielestäni ko. Jytkänderi vain korostaa tämän ajatuksen paikkansapitävyyttä. Perussuomalainen maailma ei varmasti olisi likimainkaan kaikkien mieleen, mutta olisi se ainakin erilainen kuin tämä nykyinen! Minusta tuo utopioiden puute on masentavaa ja vaarallista. Ja mikä pahinta, sen sijaan että maailma tästä paranisi luodaan vain sellaista kuvaa että se menee vielä huonommaksi. Kun on se huoltosuhde ja kestävyysvaje ja eläkeikä nousee ja tulee lama. Kokoomus mainosti itseään Suomen Toivona, mutta toivon sijaan luvassa onkin pelkkää toivottomuutta ja epätoivoa. Jos taivas ei varsinaisesti romahda niskaan, niin ainakin elämä tulee olemaan samaa ankeaa puurtamista ja laahustamista kuin nyt. Miksi kukaan ns. tavis kiinnostuisi politiikasta, jos sillä ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin status quo?

Uschanov sanoo tuossa kolmoskohdan yhteydessä myös sen, kuinka nuoria on parin viime vuosikymmenen aikana alettu syyllistää heidän itsenäisyydestään, kapinoinnistaan ja siitä että niillä on halu nauttia elämästään. Minä olen tuosta(kin) asiasta aivan samaa mieltä. Eli ensin syyllistetään ja morkataan ja vaaditaan että kyllä teidän nyt pitää lopettaa tuo itsekäs haihattelu ja opiskella ja mennä töihin ja olla siellä kunnes kuukahdatte ja palkankorotuksia ei ainakaan tipu, välilliset verot kyllä nousevat. Ja sitten ihmetellään, kun nuoria ei kiinnosta. Oh hoh, kumma juttu! Minusta tämänkin voi aivan hyvin ulottaa koskemaan myös aikuisia ja iäkkäämpiäkin. Jos jatkuvasti vaaditaan pelkkiä uhrauksia eikä vastineeksi anneta mitään, niin siinä kohtaa on turha ihmetellä jos populismi ja ääriliikkeet alkavat nostella päätään.

Monet ovat huolissaan siitä, että nuoret eivät ala äänestää. Minä en ole siitä kovin huolissani siksi että minusta kokoomus ja vihreät eivät tarvitse yhtään enempää ääniä ja ne edellisetkin sietäisi ottaa pois, mutta minua mietityttää se että aikuiset lakkaavat äänestämästä. Onkohan siitä tehty mitään tutkimusta ja onko saatavilla tilastotietoa? Moniko vaikka kolmissa tai kaksissa edellisissä vaaleissa äänestänyt jätti äänestämättä viime eduskuntavaaleissa? Onko pahempi pettyä politiikkaan etukäteen vai vasta jälkikäteen?

No joo, kyllä nyt on puhuttu politiikkaa vaikka kello on vasta 12.15. Heräsin aikaisin ja kello 14 reikäreikä pitäisi olla terapiassa. Mutta nyt menen kylläkin paskalle, se on tuo politiikka semmoista että sillä on laksatiivinen vaikutus. Voin oikein lämpimästi suositella sitä ummetukseen.

(myöhemmin)

Nyt kello on 16.10 ja on käyty sekä ulostuksella että terapiassa. Etenkin jälkimmäinen sessio oli oikein mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Ja kevensihän se ensin mainittu myöskin oloa, että eipä siinä mitään.

Taas on ollut kovasti puhetta puheesta, eli semmoisesta puheesta jota nimitetään "vihapuheeksi". Ko. ongelma on nähtävästi nostettu oikein agendalle, sillä sitä käsitteleviä ohjelmia tulee tällä viikolla YLE:n kanavilta ties kuinka paljon. Minä en välitä niitä nähdä, sillä olen kuullut Dan Koivulaakson ja Li Anderssonin horinat jo moneen kertaan eikä niiden katselukaan varsinaisesti viehätä.

Kun ihan sanotaan, että me kuule tiedetään missä sinä asut! Ja me hakataan sinut! Ja tapetaan! Ensin tapetaan ja sitten hakataan tai toisinpäin! Ja olet tappolistan kärjessä! Ihan top kolmosessa olet! So what, kyllä minäkin tiedän missä minä asun. Ja ehdottomasti haluaisin päästä vihapuheen kohteeksi ja tappolistalle, mieluiten aivan kärkisijoille. Siitä tietäisi tehneensä jotakin oikein!

Se on sitä netin varjopuolta tämä. Siellä kaikki saavat kirjoittaa ja sieltä löytää minkä tahansa tiedon. Ja jos ei itse osaa hakea, niin joku siinä suhteessa osaavampi osaa ainakin laittaa linkin jota voi klikata. Löytyy nimet ja osoitteet ja puhelinnumerot ja kaikki.

Mutta sitä minä en käsitä, miten tämä nyt tulee mukamas jonkinlaisena yllätyksenä. Ehkä vähän julmasti sanottu, mutta jos joku poliitikko tai toimittaja on niin saatanan vieraantunut todellisuudesta ettei tajua ihmisten joukossa olevan täysiä kaheleita ja kusipäitä jotka ovat kykeneviä sanomaan ihan mitä tahansa ja jotkut jopa TEKEMÄÄN ihan mitä vaan, niin joutaa vähän ravistellakin. Yhtä ilkeästi sanottu on se että se on nykymaailmassa se hinta minkä näkyvällä paikalla olemisesta joutuu maksamaan. Kun on joku joka tykkää ja kannustaa, niin yhtä varmasti on myös joku joka vihaa ja näyttää sen että vihaa.

Se hinta on tietysti korkea ja usein aivan liian kova. Erityisesti sillon kun sen maksajiksi joutuvat tyypit joilla ei ole mitään todellista valtaa.

Netistä on tullut terapeutti niille joilla on henkisiä ongelmia. Nettiin voi aina mennä jos koneet toimivat ja sinne voi aina kirjottaa ja siellä on aina joku joka kuuntelee ja lukee ne sinun juttusi, vaikka sitten olisi vain samanlainen hörhö. Ainakin tuntuu siltä että joku kuuntelee. Ja kun ollaan pettyneitä ja vihaisia ja toivottomia, niin tuollaista siitä sitten tulee. Voisin olla jopa sitä mieltä että aika usein nuo vihanpurkaukset voisi lukea eräänlaisiksi hätähuudoiksi. Mutta se ei tietenkään paljoa lämmitä sitä joka saa sen paskasangon niskaansa, oli kyse sitten abstraktista tai konkreettisesta sangosta.

Aika monet näistä ns. vihapuheen kohteiksi joutuneista sanovat että heidät halutaan vaientaa. Minusta tuo on kieroutuneen omahyväinen ajatus. Siinä lähdetään ikään kuin siitä, että minä tässä nyt olen NIIN tärkeä ja minun ajatukseni ovat NIIN merkittäviä, että juuri MINUT halutaan vaientaa kun minä olen niin VAARALLINEN. Enpä jaksa uskoa, luulisin että lähinnä kyse on siitä että kenenkään vaientamisen sijaan se vihaaja haluaa tulla KUULLUKSI. Ja otetuksi huomioon. Kun uhkaa tappavansa jonkun niin saa varmasti huomiota ja samoin silloin jos sotkee jonkun auton paskalla tai millä hyvänsä. Ja kas, niin näkymättömästä on tullut näkyvä! Jostain luin sellaisen lauseen että "ihminen jolla on ase, on pakko ottaa huomioon" ja se on ihan tosi. On vain surullista että mitä syvemmälle marginaaliin ihmiset joutuvat niin sitä enemmän tulee myös näitä äärireaktioita, kun tulee sellainen fiilis että tässä nyt kohdellaan epäreilusti ja sorsitaan. Vaikkei se loppupelissä edes pitäisikään paikkaansa.

Mistä päästäänkin taas takaisin tuohon yhteiskunnalliseen tietämättömyyteen. Kun ihmiset eivät tiedä olevansa tietämättömiä, niin luulosta tulee helposti tosi. Etenkin siksi kun nykyaikana harhakuvitelmat leviävät netissä sekunnin murto-osissa. Jos joku luulee Helsingissä jotakin aamulla kello yhdeksän, niin jo viiden minuutin päästä sitä kerrotaan Rovaniemellä faktana. Eikä sitä tilannetta auta se etteivät ihmiset luota poliitikkoihin ja mediaan.

Jos joku todella luulee tietävänsä, että sossu on ostanut maahanmuuttajille kännykät ja maastopyörät ja Pleikkarit sillä välin kun hänellä itsellään ei ole latiakaan rahaa, niin varmasti sitä ottaa päähän. Ja jos poliitikot tai muut viranomaiset kiistävät sen, niin eihän niitä voi uskoa kun ne kerran ovat poliitikkoja ja viranomaisia joiden tehtävä on salata kaikki tuollainen ja jotka huijaavat muutenkin minkä ehtivät. Ja sitten kun vielä näkee telkkarissa jonkun joka puhuu maahanmuuttajien puolesta, niin siinähän se sotku onkin valmis. Varmasti tulee mieleen, että nytpä kirjoitan nettiin mitä tuolle suvakkihyysärille saisi minun puolestani tehdä kun mamuilla on sitä ja tätä eikä minulla ole mitään eikä kukaan välitä siitä eikä mene telkkariin minua puolustamaan. Päinvastoin haukkuvat vain rasistiksi.

No juu. Jos tässä taas vertaa keskenään aikuisten ja lasten/nuorten maailmaa, niin kaikki kersathan joutuvat olemaan paikassa jossa tuollainen vihapuhe on ihan jokapäiväistä settiä ja niitä paikkoja kutsutaan nimellä "koulu". Siellä uhataan tappaa ja hakata ja usein hakataan ihan oikeastikin, ja joskus tulee joku kohjo pyssyn kanssa ja ampuu nyt ekana kymmenen oppilasta ja pari opettajaa. Sanoisinpa että joutaisi tuotakin miettiä. Mutta ilmeisesti sillä ei ole väliä, kun pääasia on se että kukaan ei sano pahasti meille suvaitsevaisille aikuisille jotka olemme paljon tärkeämpiä ja meillä on sananvapaus ja ollaan vainon kohteena.

En minä silti varsinaisesti vähättele kenenkään kokemuksia. Juuri peruskouluaikojeni vuoksi ja vähän muidenkin asioiden vuoksi minä poika tiedän mitä on pelko ja mitä se ihmiselle tekee. Kunpa en tietäisi! Mutta siitä huolimatta minulla on erittäin vahva käsitys että se sävy jolla tätä vihapuhekeskustelua käydään tulee johtamaan siihen että se viha vain lisääntyy.

Tällainen tämä Suomi on, nääs! Vihaa ja uhkailua ja muuta mukavaa. Koulussa istuessasi voit tulla ammutuksi ja kadulla kävellessäsi samoin. Kauppakeskuksessakin voi räjähtää pommi. Vähintään joku känniääliö tulee ja vetää kuonoon tai ajaa autolla yli. Ei tässä mitään turvaa ole kenelläkään. Ei fyysistä eikä henkistä... Joillakin sentään on taloudellinen turva, mutta meillä persaukisilla kurjimuksilla ei ole sitäkään.

22.4. 2013

Katselinpa viikonloppuna Hobitin uusiksi, tällä kertaa Reetan ja Villen residenssissä. Vaikutti nyt tokalla kerralla paljon paremmalta! Myös visuaalisen ilmeensä suhteen... Minun 25 -vuotias kuvaputkitelkkarini ja yli 10 vuotta vanha DVD -soittimeni eivät tainneet oikein tehdä Hobitille oikeutta.

Ehkäpä myös seura teki tehtävänsä. Vaikka minä en todellakaan ole mikään seuramies, niin urheilun ja leffojen katselu Reetan ja Villen kanssa on tosi jees. Niin, ja olihan siinä hyvää ruokaakin kyytipoikana, juomasta nyt puhumattakaan.

21.4. 2013

Mä tukka liipassa raitilla astelen.

On raappahousuni persiistä ratkenneet.

Ja aamulla ihan itte oon viikseni leikannut taas.

Nyt hytkyn kuin mursu kohden vastaantulijaa, jaa.

Maatalouskaupan eteen parkkeeraan.

Nään Jokisen Uunon klapikonetta vahtaavan.

Uuno minut luokseen vinkkaa, se saa minut unohtamaan

että Siwassa on Juhla-Mokka tarjouksessaa, aa.

Sinä ja minä Esson baarissa,

sinä ja minä perunalaarissa.

Sinä ja minä Zetorin pukillaaa, aa.

Nyt nokka roikollaan kotia astelen.

Kahvin unohdin ja saan huutia, tiijän sen.

Sinä kyykit sikalassa, kumisaappaissa tietenkin.

On EU:n byrokraatit saaneet taas kaiken sekaisin, sin.

Tässä seison kuin patsas kun kunnon haukut saan.

"Millä aivottoman ukon saa tottelemaan"?

Sitten lompsin sisälle tupaan ja paan puuron kiehumaan.

Pian sinä ja minä taas yhteen sovitaan, aan.

Sinä ja minä kyntöpellossa,

häämatkalla oltiin kauppakeskus Sellossa.

Sinä ja minä ulkohuussissaa, aa.

Sinä ja minä aamulypsyllä,

viimeks naitiin joskus toissa syksyllä.

Sinä ja minä K-raudassaa, aa.

18.4. 2013

Ostin Pitkolle maton. Sen on ollut vaikea hypätä makkarin tuoliin ja sieltä pois, kun tassut luistavat liukkaalla muovimatolla. Matto on punainen, soikea ja paksua villaa. Ja tietysti helkkarin hieno, sillä kun minä ostan Pitkolle maton niin en todellakaan osta rumaa mattoa. Helkkarin kallis se oli myös, mutta tuollaisethan kestävät ikuisesti.

Pitko testasikin maton jo ja hyvin toimii, nyt on kiva poukkia tuolille ja alas. Tuppasi jo hirvittämään kun se tömähteli lattialle ja luisui kuin Bambi jäällä, ajattelin että kohta katkeaa jalkoja ellen hanki sille laskeutumisalustaa.

Katselin eilen Hobitin. Tai siis sen trilogian ykkösosan, muita osia olisikin vaikea katsoa kun niitä ei ole vielä olemassakaan. Tuotahan on arvosteltu ankarastikin, minulle on tullut mieleen että kun Sormusten Herraa piti ylistää niin vastapainoksi Hobittia on nyt sitten morkattava. Itse kyllä olin aivan varma että tuo olisi yhtä hieno kuin Sormusten Herrat, tai niin hieno kuin tuosta tarinasta nyt saa. Tarkoitus ei ole vähätellä alkuperäistä stooria mutta on ihan selvää, että se on kaikin tavoin huomattavasti pienimuotoisempi kuin Sormusten Herra ja perussävyltäänkin aivan erilainen.

Jos aloittaa valitusten aiheista, niin visuaalinen ilme ei ollut ollenkaan niin aidon tuntuinen kuin Sormusten Herrassa. Minulle on aivan se ja sama johtuuko se 3D -tekniikasta vai mistä, mutta se ei ollut ja sillä hyvä. Tuo tosiseikka otti aika tavalla pattiin... Käsittämättömän upeat maisemat ja lavasteet menevät tavallaan hukkaan kun ne päätyvät kuitenkin näyttämään keinotekoisilta. 3D -tekniikasta on noin muuten sanottava se, että minä en käsitä koko jutun pointtia ollenkaan. En minä näe elokuvaa sellaisena taidemuotona johon pitäisi päästä "sisään" tai osaksi sitä. Minulle elokuva on (tai sen pitäisi olla) kuin elävä ja liikkuva maalaus. Hobitti ei todellakaan ole kuin liikkuva maalaus, vaan näyttää ennemminkin joltain perhanan videopeliltä.

Toinen valitus koskee tempoa. Jälkimmäisen puoliskon alussa koko homma käy aikamoiseksi slapstick -kohellukseksi ja samalla komedialliset ja vakavammat sävyt menevät jotenkin sekaisin. Ensin on jättiläisiä ja sitten on peikkoja ja örkkejä ja milloin juostaan mitäkin karkuun ja kääpiöitä sinkoilee sinne tänne kuin partaisia ja tanakoita Jackie Chanin velipuolia. Minusta tuo ei ole hyvä, yksi Sormusten Herran vahvuuksista oli juuri se että moinen toilailu puuttui siitä kokonaan.

Kolmas juttu on sitten lopetus, joka oli kliseinen ja puhtaasti typerä. Louhikäärme Smaugin auki rävähtävä näköelin oli tietysti viittaus Sauronin Silmään, mutta dorka se oli silti. Jos Smaug Kultaista kerran oli elokuvan lopussa vilautettava, niin pelkkä varjo tms. olisi riittänyt.

No juu, vali vali. Kehutaanpa välillä: Näyttelijät olivat totta kai mahtavia, maisemat huikeita ja alkuperäiseen tarinaan lisätyt jutut oli mielestäni tehty todella taiten. Omana tapauksenaan ja ilman vertailua Sormusten Herraan tämä on upea leffa, paljon parempi kuin mitkään muut fantasiagenren elokuvat. Useammalla katsomisella tästäkin löytää varmasti paljon uusia juttuja joita ei ensimmäisellä kerralla huomannut... Minusta Radagast oli aivan mainio, siitä tuli mieleen Rölli. Ja jänisreki oli mahtava! Peikkokuninkaan turpean raadon mätkähtäminen kääpiöiden niskaan nauratti aivan helkkaristi, oikein perinteinen piirrettyjen gagi jota ei osannut ollenkaan odottaa siihen kohtaan. Mutta sieltä se vain mässähti.

Saapa nähdä millainen seuraava osa on. Pistää mietityttämään, kuinka Hobitissa riittää potkua kolmeen elokuvaan. Jotenkin tuntuu siltä, että kaksikin olisi riittänyt. Juuri siitä syystä, että tarina ei vain ole niin eeppinen (joo, väsynyt ilmaus mutta käytetään nyt sitä kuitenkin) eikä edes niin pitkä ja monitasoinen kuin Sormusten Herra, jolle trilogia oli juuri sopiva muoto. Ja kun tämä Hobitti -trilogia ei nyt näköjään ole visuaalisesti ollenkaan yhtä miellyttävä, muun meiningin olisi koko ajan oltava niin jäntevää että tuo puute olisi helpompi unohtaa.

15.4. 2013

Minä olenkin reipas. Eilen vaihtelin kesägummit auton alle ja tänään kaupunkireissuuni kuului lähes hämmästyttävän monta pysähdystä. Ensin kävin tsekkaamassa paineet niistä kesänakeista, sitten kävin tankkaamassa, sen jälkeen pankkiautomaatilla ja sieltä menin Sitariin. Paluumatkalla poikkesin vielä kirpparilla siivoamassa myyntipöytäni ja tsekkaamassa ettei hintalappuja ole irtoillut tahi muuta vastaavaa.

Tavis-ihmisille varmaan normisettiä jonka suorittaminen ei sen kummemmin mietitytä, mutta meikäläiselle tuollainen on varsinainen saavutus. Toista oli silloin aikoinaan kun jo pelkkä kaupassa käynti oli niin suuren tuskan takana ettei ollut puhettakaan siitä että samalla reissulla olisi pitänyt tehdä vielä jotain muutakin!

Toimintakyky on nyt ollut aika hyvä, kuten yleensäkin keväisin. Ja sitten kun saa asioita tehtyä, se vielä ruokkii sitä reipasta ja aikaansaapaa fiilistä. Sellainen varjopuoli siinä tosin on että alkaa kummasti pukkelehtia mieleen, että kunpa pääsisi tästä limbosta pois eikä tarvitsisi käydä jatkuvaa paperisotaa ja olla naimisissa sossun ja Kelan ja työkkärin ja sairaanhoitopiirin kanssa. Toisaalta on tietysti ihan hyvä että tuo tulee mieleen (siinä vaiheessa on syytä huolestua tosissaan jos se lakkaa käymästä ajatuksissa), mutta liikaa sitä ei sovi miettiä. Muuten käy niin että on pian entistäkin katkerampi ja kiukkuisempi.

11.4. 2013

Tänään minun piti pitää ns. himapäivä ja kirjoittaa avaruussikanovellia. Himapäivän pito kyllä toteutui mutta novellin kirjoittaminen ei, en vain ole yhtään sillä tuulella että viitsisin edes yrittää. Hiukan pelottaa että se novelli jää ikuisiksi ajoiksi kesken, mikä olisi todella harmi koska pitkästä aikaa tuli kunnon inspiraatio. Mutta en minä ala sitä väkisin vääntämään, ei sillä tavalla synny hyvää tekstiä.

Fiktion kirjoittaminen on ollut jo pitkään aikamoista kiviaitaa, siis jo paljon ennen kuin aloitin tämän päiväkirjan. Ei tule kunnon ideoita ja sitten jos tulee, niin sellainen pakonomainen draivi kirjoittamiseen jää puuttumaan. Ja minä olen niin helvatan laiska möhkäle, etten saa juuri mitään aikaan ilman sitä draivia.

Sama pätee moniin muihinkin asioihin kuin kirjoittamiseen, muuten. Oli sitten muita luovia toimintoja tai siivoamista tai pihatöitä tai ihan mitä vaan, niin ilman sitä mielipuolista vimmaa ei tapahdu mitään. Istun vain zombina ja tuijotan nettiä tai telkkaria tai kirjaa.

No, onneksi edes tämän päiväkirjan kirjoittaminen sujuu. Tänäänpä olikin taas se iloinen juhlapäivä jolloin sai lähettää Kelaan ilmoituksen työttömyysajasta. Ja 15. päivä kuluvaa kuuta napsahtaa sitten tilille työmarkkinatuki eli 519 euroa ja 36 senttiä. Minulla onkin kuulkaas sille jo suuret suunnitelmat! Ensin ostan huomattavan määrän kaivosyhtiö Talvivaaran osakkeita, ne kun ovat taas sattuneesta syystä melko halvassa kurssissa. Sitten otan yhteyden lakiasiainhoitajaani ja käsken sen perustaa Marquesassaarille hallintayhtiön, jonka omaisuudeksi nuo osakkeet siirretään.

Sitten kun tuo kuvio on selvä, nostan pankista käteistä pieninä seteleinä ja teen lahjoituksen muutaman poliitikon eduskuntavaalikassaan. Ihan epävirallisesti, tietenkin! Vaaleihin on tietysti vielä paljon aikaa, mutta sillä ei ole väliä - minä tapaan sanoa että heti kun hallitus on aloittanut toimintansa, alkaa kampanjointi seuraavaa rypistystä varten. On juostava kovaa, että pysyisi edes paikoillaan! Ja loput fyrkat saavatkin sitten mennä Ilkka Kanervan 70 -vuotisjuhlarahastoon.

Mutta se vain on harmi, kun vievät tuosta työmarkkinatuesta 20 prosenttia veroa! Ihan automaattisesti! Sitä ei pysty millään kiertämään eikä edes verosuunnittelemaan. Tästäpä tulikin muuten mieleeni että jos vielä soittavat sieltä Veronmaksajain Keskusliitosta ja ruinaavat jäseneksi, niin kysyn piruuttani että eikös se ole pikemminkin Veronkiertäjäin Keskusliitto?

(myöhemmin)

Maha on kipeä, taas. Minulla on jo muutaman päivän ollut epämääräisen ällöttävä olo eikä ruoka ole maistunut ollenkaan siihen tahtiin kuin tavallisesti. Nyt vatsa on turvoksissa ja hankalan tuntuinen. Dear Eki, olenko raskaana?

Jos en ole, niin luulisin että kyseessä on ns. normaali vaihtelu. Minulla on laktoosi-intoleranssi (jota ei kylläkään ole virallisesti todettu, mutta eipä tarvitse todetakaan) ja lisäksi olen havainnut viljatuotteiden ärsyttävän sisälmyksiäni. Tuo jälkimmäinen on käsittääkseni Asperger-ihmisillä kohtalaisen yleistä... Mutta niin se vain menee että joskus kehoni sietää maito- ja viljatuotteita paremmin ja joskus huonommin. Tällä hetkellä tuntuu olevan huonompi vaihe menossa. Sekin on pantava merkille, että jostain kumman syystä ne pahimmat vatsavaivat tuntuvat painottuvan kevääseen. Mistähän helkkarista sekin johtuu?

(edelleen myöhemmin)

Parantelin mahaani syömällä reippaan annoksen perunoita, jauhelihapihvejä ja soossia, ja jälkiruuaksi jätskituutin. Pian se nähdään tehosiko hoito ja jos tehosi niin miten.

Kotimaista uutisantia on nyt hallinnut jupakka jossa jo aiemmin kehumani Mahtavan Venäjän Federaation Vielä Mahtavampi Presidentti Vladimir Vladimirovitsh Putin oli syystä tahi toisesta tai kolmannesta joutunut vähemmän mahtavan Suomen poliisin salaiselle mustalle listalle. Vai pitäisiköhän puhua salaisehkosta tummasta listasta... No, siellä se joka tapauksessa oli ollut ja nyt kaikki ovat pyydelleet kovasti anteeksi. Jopa Kristuksen morsian Päivi Räsänen nöyrtyi pyytämään anteeksi! Hallelujaa!

Hittoako siinä anteeksi pyytelevät. Kriminaali se Putin on, kaikki sen tietävät! Sotarikollinen ja rauharikollinen ja terroristi ja murhaaja. Että olisivat antaneet olla listalla vaan! Ja sanoneet, että jos Suomeen nokkasi pistät niin heti pidätetään ja viedään kuule Jakomäen putkaan, jossa tehdään täydellinen ruumiintarkastus kumihanskojen kera mutta ilman vaseliinia.

10.4. 2013

Parilla viime kerralla terapiassa on ollut puhetta pakko-oireista. Minun ykkösoireeni ja suosikkiharrastuksenihan on käsien pesu, se se vain jaksaa aina viehättää! Mutta toisin kuin monet muut käsienpesupakkoiset, minä en jynssää räpylöitäni kiehumispisteisellä vedellä useita minuutteja kerrallaan, vaan pesen sen sijaan käteni nopeasti mutta sitäkin useammin. Terapeutti pyysi minua arvioimaan montako kertaa päivässä pesen käteni, en osannut tarkkaan sanoa mutta veikkasin että 50 tai 100 kertaa.

Minulla oli lapsena kauhea myrkkykammo. Luulisin että tuo käsienpesuvimma on sen peruja, vaikken enää nykyään kammoakaan myrkkyjä vaan lähinnä bakteereita, viruksia, basiliskoja ja sen sellaisia. Enkä missään tapauksessa halua ottaa sitä riskiä että tulisin niistä kipeäksi, koska en voi sietää kipeänä olemista.

Tähän liittyy sellainen sivujuonne, että työelämässä ollessani olin todella usein kipeänä. Flunssa oli ainakin kolme tai neljä kertaa vuodessa, eikä se ollut mikään parissa päivässä parantuva pikku kuumeilu vaan sitten oltiin aina ihan pidemmän kaavan mukaan. Loppuaikoina aloin olla fyysisesti niin tattis ja vastustuskykyni oli niin heikko, etten meinannut millään parantua. Oikeastaan koko kamelin selän katkaisi syksyllä 2005 potemani aivan helvetillinen tauti, josta parannuttuani päätin että mieluummin tapan itseni kuin menen takaisin töihin.

En ole ikinä ollut niin kipeä kuin silloin. Jo pelkkä kurkkukipu oli aivan järjetön: Muistan kuinka konttasin keittiön lattialla ja rukoilin jumalaa (silloin minussa oli vielä hitunen kristillistä uskonnollisuutta, mutta siitä paranin sitten myöhemmin) että paranisin. Lisäksi oli kuume, joka huiteli viikon verran melkein neljässäkympissä. Ja mitä teki Riihimäen pääterveysaseman päivystys? No, Riihimäen pääterveysaseman päivystys sanoi että mene kotiisi siitä, et sinä mitään reseptiä saa. Silloin oli perjantai, maanantaina pystyin sentään menemään yksityiselle oikealle lääkärille, sain lääkkeet ja aloin pikkuhiljaa parantua.

Niin että tuollaisen(kin) kohtalon minä haluan käsiäni pesemällä välttää, muista hirvittävistä skenaarioista puhumattakaan! Minä pesen käteni kun tulen kyliltä, ennenkuin syön ja jos olen koskenut johonkin minkä mieleni tulkitsee epäpuhtaaksi. Tuossa jälkimmäisessä ei ole juuri logiikkaa, minä voin kyllä käpälöidä kaikenmaailman romuja ja möyriä autotallissa ja sutata itseni öljymaaleilla, mutta sillä ei tunnu olevan juuri väliä. Mutta jos kosken vaikkapa... öö, työpöydän kulmalla maanneeseen räkäpaperiin niin johan pitää jynssätä heti. Kun siinä voi olla basiliski! Ja retroviirus!

Toinen oire on tarkistelu. Minä poika se olen kova tarkistamaan! Kun lähden kotoa, juoksen pitkin kämppää tarkistamassa. Ei kai hellan levy ole päällä? Entäs tietokone? Telkkari? Digiboksi? Pitäisiköhän ottaa sähköjohdot irti? Onko Pitko kunnossa? Ja sitten sama rumba toistuu, joskus vain kerran mutta joskus useamminkin. Minä pelkään tulipaloa, ja siihen saattaa toisaalta olla vähän syytäkin sillä tässä kämpässä on niin tolkuttoman surkeat sähköt. Ne ovat takuulla ihan ehtaa vintagea... Muutama pistoke ei toimi, muutama pistoke on sen näköinen etten edes uskalla kokeilla toimivatko ne, ja joskus ukkosilmoilla valokatkaisijoista on humahdellut ikävän sähkönsinisiä lieskoja. Vielä kun ottaa huomioon sen faktan että salamoilla on historian saatossa ollut pirullinen tapa paukahdella tähän taloon (kerran Reetalta ja Villeltä kärähtivät stereot, videot sekä telkkari ja ADSL-bokseja on ukkosen vuoksi hajonnut ainakin kolme), niin se ei ainakaan hellitä tarkistelua.

Töissä ollessahan tuo tarkistaminen oli yksi iso ahdistuneisuutta lisäävä tekijä. Kun lähtö työmaalle oli muutenkin täyttä tuskaa, niin varsinaista Gehennaa ja saatananperkelettä se oli silloin kun matkalla paukahti päähän että onkohan siellä kotona kaikki kunnossa. Muistinko laittaa oven lukkoon? Onkohan telkkari varmasti pois päältä? Mitäs jos se syttyy palamaan? Ja hetken kuluttua mielen valtasi skenaario jossa koko rivitalon pääty oli liekkien vallassa ja Pitko ulvoi surkeasti paistuessaan makkaraksi. Sitten olikin tekemistä, kun yritit karistaa tuota mielikuvaa nupista pois ilman että piti kääntyä takaisin tarkistamaan.

Lapsena oli kaikenlaisia pakko-oireita ja -ajatuksia. Ajattelin, että jos nyt tapahtuu sitä ja sitä niin varmasti kuolen. "Jos en ehdi mummolasta kotiin ennen puolta yhdeksää niin kuolen", sun muuta vastaavaa. Yksi ajatus oli se että jos nukahdan tasan kello 23.30, niin kuolen nukkuessani.

Hiusten nyppiminen on kuulemma aika yleinen pakkotoiminto ja sitä minäkin harrastelin lasna ollessain. Sitä edesauttoi se, että minulla oli yleensä pitkät hiukset - en tykännyt lapsenakaan lyhyestä tukasta. Pitkien hiusten nyppiminen on huomattavasti helpompaa kuin lyhyiden! Mutta en minä nyppinyt niitä yksitellen tai repinyt suoraan päästäni, vaan minulla oli ihan oma metodi: Nappasin hiussuortuvan (yleensä päälaen takaosasta kasvavan) pinsettiotteeseen peukalon ja etusormen väliin, ja aloin sitten kiertää sitä etusormen ympärille. Se meni melkein heti takkuun ja ihmeelliselle syherölle, jota oli kiva nyhtää. Seurauksena oli tietenkin kalju laikku takaraivolla, joka ei kylläkään juuri näkynyt sieltä koska hiukseni olivat niin pitkät ja tuuheat.

Tuo tapa parani ihan itsestään. Veikkaan että se loppui siihen kun hiukset leikattiin lyhyiksi, eikä niiden nyppiminen ja räplääminen enää viehättänyt. Se katkaisi tavallaan sen käyttäytymismallin sitten. Mutta täytyy sanoa, että nyt kun tätä muistellessani käpäläni etsiytyi tuonne takaraivolle, tunsin eräänlaista kammottavaa nostalgiaa. Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä että olisipa kiva nyppiä hiuksia ja kiertää niitä sormen ympäri... Toivottavasti tuo ajatus ei nyt ala vaivata. Onneksi olen niin turhamainen, että se varmasti auttaa - itseaiheutetut kaljut läntit takaraivolla eivät sovi stailin herrasmiehen tyyliin.

Ihon ja ihossa olevien näppylöiden yms. kynsiminen on oire joka on alkanut nostella päätään tässä viime vuosina. Jotkuthan repivät naamansa aivan hirveän näköisiksi, näitä onnettomia on tullut nähtyä telkkarissa. Minulla ei onneksi ole mitään finnejä tai muita pahkoja naamassa, mutta juuri tuossa iltana muutamana nyhdin jotakin nenänpielessä olevaa kuivaa kohtaa niin että lopulta sattui ihan tosissaan. Ja luulenpa että nypin sitä vielä jatkossakin, ellen tänään niin viimeistään huomenna. Tuollainen kohta tuntuu sormiin epätasaiselta ja jollain tavalla virheelliseltä - tulee sellainen olo että se pitää saada pois ja iho sileäksi, vaikka veri lentäisi ja vesi tulisi silmistä.

Taannoin oli sellainen periodi että televiissiokanavilta tuli runsain mitoin pakko-oireita ja pakko-oireisia henkilöitä käsitteleviä sosiaaliporn... eikun siis dokumentaarisia ohjelmia. Oli hamstraajia ja agorafoobikkoja ja bakteerikammoisia ja pesuvimmaisia ja nyppijöitä ja vaikka mitä. Minäpä sanon juuri tässä ja nyt, että noista ohjelmista oli minulle valtavasti hyötyä. Niissä oli tyyppejä, joilla oli paljon pahempia oireita kuin minulla ja nekin selvisivät niistä (no, ihan kaikki eivät selvinneet mutta kuitenkin). Niistä oppi ihan konkreettisia tapoja hallita oireita ja altistaa itseään ahdistaville ajatuksille. Onnistuin karistamaan itsestäni muutaman pakko-oireisen jutun yksinomaan noiden ohjelmien ansiosta.

Huumori oli taas kerran tärkeä tekijä. Kun nauroi niille telkkarin tyypeille (toisaalta on mainittava että esim. peräreikänsä hammasharjalla verille jynssäävä ihmisyksilö ei ehkä noin äkkiseltään kuulosta kovin hauskalta ilmestykseltä, mutta minullapa onkin aina ollut erittäin kyseenalainen ja säädytön huumorintaju), niin oppi nauramaan samalla itselleenkin. Tyyliin "voi jessus mikä dorka tuo on, mutta niin olen kyllä minäkin kun mietin ja touhuan kaikkea älytöntä". Itseironian kautta sitä on menty eteenpäin tässäkin asiassa.

9.4. 2013

"Olen joskus kuullut että jotkut hävittää vanhentuneita lääkkeitä kaatamalla ne viemäriin. Jumalauta miten sietämätöntä vastuuttomuutta! Ite hävitän vanhentuneet lääkkeet silleen että väitän niiden olevan huumeita ja myyn koululaisille". - Yours Truly Facebookissa

8.4. 2013

Pakko myöntää että olin jo hiljalleen hautaamassa ajatusta diktaattoriksi ryhtymisestä, mutta pitänee nyt vielä harkita. Nimittäin kun tuo syvästi sekä ihmisenä, valtionpäämiehenä että supersankarina arvostamani V. Putin oli Saksassa jonkun messuvierailun yhteydessä saanut kimppuunsa kaksi paljasrintaista aktivistitarta...

Kai sitä nyt diktaattorina saisi tissejä nähtäväkseen muutenkin, mutta kyllähän tuommoiset spontaanit viuhahtelut piristäisivät kivasti tylsiä valtiovierailuja ja muita tilaisuuksia. Siinähän olisit justiinsa avaamassa jotain ongelmajätelaitosta johonkin hitonkuuseen, kun simpsakka puolialaston aktivistineiti kimpoaisi väkijoukosta ihan syliin asti... Illalla kun menisi palatsiinsa voisi olla semmoinen olo että kyllä kannatti, ja mitähän hirveyksiä keksisi jatkossa että vastaavia mielenosoituksia riittäisi tulevaisuudessakin.

Niin juu, ja Margaret Thatcher otti ja kuoli. Jo oli aikakin, sanon minä. Siellä nyt surevat mokomaa fasistia ja sotahullua. Minun puolestani olisi saanut kuolla jo aikoja sitten, esim. vuonna 1930. Tai vielä parempi olisi tietysti ollut jos olisi jäänyt kokonaan syntymättä.

Tänään vein aimo kuorman tavaraa kirpputorille. Se on hikistä ja pölyistä hommaa, se. Laitoinkin juuri äsken saunan päälle ja kohtapuoliin menen sinne suorittamaan oikein reippaan kuurauksen. Olisi hienoa kun olisi sellainen valtava palju, jossa voisi lillua lämpimässä saippuavedessä ja jynssätä itseään isolla harjalla samalla jodlaten.

6.4. 2013

Näin tässä aina käy. Ensin ajattelen että pidän kirpparipaikkaa vain pari viikkoa ja vien sinne vain ne tavarat joiden arvelen menevän varmasti kaupaksi ja joista maltan parhaiten luopua, mutta viikon jälkeen päädyn kaivamaan kaapeista ja hyllyistä kaikki turhilta tuntuvat roinat ja lätkin niihin hintalappuja kuin hengen hädässä. Tuota olen harjoittanut eilen ja tänään, ylihuomenna on maanantai ja vien kirpparille uuden kuorman.

Se on jännä miten aina keväisin tulee hirveä vimma hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä, ja sitten syksyn kääntyessä talveksi tekee mieli hommata lisää kirjoja ja vaatteita sun muuta. Ja sitten kaivaa varastoistaan niitä jo myytäviksi tuomittuja riepuja ja opuksia ja levyjä ja leffoja ja laittelee niitä takaisin kaappeihin ja hyllyihin.

Onko tuo jonkinlaista kieroutunutta eloonjäämisviettiä? Niinkuin silleen että talven varalle pitää hankkia kaikkea eikä mistään voi luopua. Vai johtuukohan se mielialan vaihtelusta, kun keväisin on aina parempi fiilis eikä tarvitse turvautua mihinkään materian keräilyyn pitääkseen yllä mielenkiintoa nousta sängystä ja pysyä liikkeessä ja hengissä?

Olisi kyllä sitä parempi, mitä vähemmän taloudessa olisi esineitä. Minusta olisi ihan mahtavaa asua huushollissa jossa olisi vain ihan välttämätön ja muuten tyhjiä, avaria tiloja. Silloin kun vielä kävin ihmisten luona, minua hämmästytti aina se tavaramäärä jonka ne ovat haalineet kämppäänsä. Joka paikassa oli jotakin, huoneet täynnä kalusteita ja seinät täynnä tauluja ja hyllyillä jos jonkinlaisia koriste-esineitä (yleensä hemmetin rumia).

4.4. 2013

Teinpä piruuttani listan elämänohjeita ja lätkäisin Facebookiin. Kopsataanpa se tännekin, joskin kirjakielisemmäksi muokattuna ja vähemmillä kirosanoilla.

 

Kun noita kaikenmaailman elämänhallintagurujen, helppoheikkien sun muiden onnellisuuskauppiaiden yms. vatussien ja huijareiden ohjeita näkyy olevan Fakebookki ja kaikki muutkin paikat väärällään, niin laitanpa minäkin omani. Mutta nämäpäs ovatkin ilmaisia, käytännössä koeteltuja ja toimivia. Enkä tyrkytä näiden ohella kirjoja tai lehtiä enkä etenkään mitään ideologioita, koska ideologiat nyt vaan sattuvat olemaan perseestä. No niin, tästä lähtee:

1. Ajattele itse. Tämä on tärkein, siksi on ekana.

2. Älä kitise.

3. Syö mitä haluat.

4. Ota lääkettä vain silloin kun oikeasti tarvitsee. Sama pätee myös viinaan yms.

5. Opettele sanomaan "ei". Ja "ei kiinnosta". Ja "mene vittuun siitä".

6. Älä osta semmoista mitä et tarvitse.

7. Hommaa koira. Tai kissa. Jos olet erittäin allerginen niin älä siinä tapauksessa.

8. Kuuntelutaito on tärkeä. Vielä tärkeämpi on taito olla kuuntelematta. Ainoat joita kannattaa aina kuunnella ovat lapset, koska ne eivät ole vielä menneet pilalle.

9. Muista että itsekkyys voi olla hyvästäkin, mutta itserakkaus ei.

10. Kannattaa olla rehellinen. Siis itselleen ja useimmiten muillekin. Se helpottaa elämää huomattavasti, ainakin pitkässä juoksussa.

11. Pistä kännykkä kiinni. Ja tietokone. Mahdollisimman usein.

12. Älä seuraa liiaksi uutisia ja ajankohtaisohjelmia. Ne pistävät vituttamaan.

13. Opettele olemaan myös yksin. Jos viihdyt paremmin yksin, opettele olemaan seurassa. Joskus se voi olla hyödyllistä.

14. Hulluttele ainakin vähän joka päivä. Kerro huonoja vitsejä, tanssahtele ja laula. Jos joku katsoo sen takia kieroon, vilkuta sille ja irvistä.

15. Älä huku massaan. Sieltä on hiton vaikea päästä pois.

16. Jos töissä ahdistaa, ota loparit.

17. Pidä puolesi. Ei kannata odottaa että joku muu tekisi sen. Sitä ei nimittäin todennäköisesti tapahdu.

18. Älä ole pienille paha.

19. Arvosta ja kunnioita vanhoja ihmisiä. Joka ei näin tee, on viheliäinen paska ja sellaisena on huono olla.

20. Tartu hetkeen. Se on klisee, mutta tartu silti. Menneeseen ei pääse takaisin ja tulevaisuutta ei välttämättä edes ole.

21. Yritä olla kiintymättä esineisiin. Ja esineitä muistuttaviin ihmisiin.

22. Poista rasittavat ja inhottavat henkilöt elämästäsi, jos semmoisia on päässyt pesiytymään siihen. Olivat ne sitten keitä tahansa. Roskiin vain.

23. Jos tulee riitaa, koita sopia se ennen nukkumaanmenoa.

24. Ole kiltti niille jotka tykkäävät sinusta ja joista itse tykkäät. Vaikka joskus ärsyttäisikin.

25. Pidä kiinni periaatteistasi, jos niitä on. Älä tee kompromisseja tärkeissä asioissa. Muista että olet ihminen, et tuuliviiri tai lapamato.

26. Pidä huoli itsestäsi. Muita on miljarditolkulla mutta sinua vain yksi. Muista erityisesti pestä hampaat.

27. Älä ole huonossa parisuhteessa. Hyviäkin on tarjolla.

28. Kunnioita luontoa ja eläimiä, tarkkaile niitä ja opi. Kaikessa mitä elukat tekevät on järkeä, vain ihminen tekee turhaa työtä.

29. Älä ota mitään liian vakavasti.

30. Ole kohtelias ja käyttäydy asiallisesti julkisilla paikoilla. Maailma on paska, mutta tuolla lailla parannat sitä vähän.

31. Ole ylpeä itsestäsi ja tekemisistäsi, mutta älä leuhki.

32. Kateus on kamala tauti. Jos sinulla on se, koita parantua.

33. Ymmärrä, että ainoa oikea menestyksen mittari on elämänilo.

34. Naura itsellesi. Jos et osaa, niin opettele. Jos se onnistuu, olet voittamaton. Tämä on kohdan 1. jälkeen kaikkein tärkein - laitoin sen tokavikaksi koska halusin säästää sen niille jotka viitsivät lukea tänne asti.

35. Muista, että kuolema ei korjaa elämän virheitä.

Bonus: Mieti helvetin tarkkaan millaisia elämänohjeita annat muille, ja onko se sinun hommasi ylipäätään. Niin minäkin tein.

Semmoista juu. Piti aluksi tehdä ihan pilkkamielellä ja laittaa ohjeita tyyliin "opettele pieraisemaan äänettömästi" mutta menikin sitten vähän vakavammaksi siten kuin nyt meikäläisen kapasiteetti riittää.

Noin muuten saan mainita että olen tässä vienyt tavaroita kirpparille ja käynyt terapiassa ja kiroillut kesäaikaan siirtymistä joka on pistänyt minun kaikki biorytmini ihan vituralleen. Mutta ennen kaikkea olen kirjoittanut uutta novellia jossa on avaruussikoja! Se on edistynyt oikein hyvin.

Niin juu, Finnairin johtoon kuulemma valittiin joku Vauramo. Ei valittu Köyhämöä, saatana.