Monday, September 1, 2014

2.11. 2012


No niin, nyt on eksän lahja viety Itellan kuskattavaksi. Toivottavasti eivät kovin murjo sitä siellä... Pakkasin sen kyllä hyvin, ekana tyrkkäsin piirroksen muovitaskuun ja sitten laitoin muovitaskun piirroksineen kahden pahvilevyn väliin, teippasin koko hoidon umpeen ja tungin isoon kirjekuoreen. Tuolla konstilla ainakin ne kuvatukset jotka joskus lähetin Autismi- ja Aspergerliiton näyttelyyn, säilyivät ehjinä. Niiden saaminen takaisin sieltä olikin luku sinänsä, mutta eipä nyt mennä siihen.

Kävin myös Kirjapörssissä ja löysinkin kiintoisia opuksia, mm. Sun Tzun "Sodankäynnin taidon" jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Nyt se tosin on karanteenissa, sillä Kirjapörssin myyjättärellä oli ilmeisesti megalomaaninen allergiakohtaus tahi kaamea flunssa - tuo neito nimittäin aivasti ainakin kymmenen kertaa sinä aikana kun olin paikalla. Ostotapahtuman jälkeen painelin tukka putkella miestenhuoneeseen, jossa jynssäsin käteni puhtaaksi. Yleensä kartan julkisten paikkojen WC-tiloja kuin Antti Kaikkonen totuutta, mutta nyt oli pakkotilanne. Ja välittömästi kotiin päästyäni toistin huolellisen puhdistusoperaation. Kauankohan ihmisrään mukana lentelevät basiliskot pysyvät hengissä?

Olen tässä yrittänyt asennoitua alkavaan terapiaan, milloin se sitten alkaakin. Siinä on parikin mietityttävää asiaa, ja ensimmäinen niistä on itse terapeutti. Ihan ekana pitää nimittäin varmistaa, että se ei ole hihhuli tai kokoomuslainen. Jälkimmäisiä en siedä lähelläni missään olosuhteissa, ja ensinmainituilla ei ole mitään asiaa tulla ronkkimaan minun aivojani. Eihän semmoisesta tule mitään, että terapisti on vielä potilastakin kahelimpi!

No, joku buddhalainen tai hindu vielä menisi, niillä on joskus ihan järkeviäkin ajatuksia mutta uskallanpa epäillä ettei Riihimäen psyk. polin henkilökunnassa ole yhtäkään semmoista. Kristinuskon itsetunnottomaan, kiukuttelevaan ja ylipäätään infantiiliin narsistijumalaan uskova terapeutti ei käy, ei sitten millään.

Kokonaan toinen seikka on se, että pitkään jatkuvat viikottaiset terapiakäynnit kuulostavat aika rankalta rupeamalta. Ihmisolentojen kanssa tapahtuva sosialisointi nimittäin on aivan tolkuttoman uuvuttavaa jo sinänsä, ja sitten on vielä se kun pitää höpöttää asioista joita ei ehkä mielellään edes miettisi. Minulla on ollut ihan riittämiin pakkoajatuksia sun muita vastaavia joita en ole saanut ajettua pois päästäni, joten mitäpä jos jokin vanha paskajuttu alkaa pyöriä repeatilla aivoissani enkä pääse siitä eroon? Menneeseen elämääni mahtuu tukuittain skenaarioita joiden en välttämättä haluaisi välkkyvän mieleni silmän edessä sen ensimmäistäkään kertaa.

No, kaipa se on riski joka on otettava. Noin ylipäätäänhän terapiasta ei voi olla kuin hyötyä, vaikka se välillä pahentaisikin oloa. Jos siellä pystyy käymään, niin sitten se varmasti pitkässä juoksussa parantaa yleisfiilistä ja jos ei pysty, niin siitä on sitten helppo vetää se johtopäätös että jos mies ei kykene terapiaankaan, niin millä helkkarilla se sitten muka kykenisi töihin?

Mitään varsinaista tavoitetta tai toivottavaa tulosta en ole edes miettinyt. Minä en paljoa toivo tai haaveile, se on turhaa touhua. Ainoa mistä joskus haaveilen on lottovoitto ja sen myötä hankittava kivilinna, jonka tilusten ympärillä on vähintään 15 metriä korkea muuri ja muurin ulkopuolella sähköaita... Minä en ikinä "parane" tai tule normaaliksi, enkä haluakaan tulla.

On kuitenkin yksi asia jonka haluaisin muuttaa: Tahtoisin kyetä suhtautumaan ihmisiin hiukan luottavaisemmin enkä niin vainoharhaisen pessimistisesti kuin nyt. En tietenkään kaikkiin ihmisiin, sillä ihmislaji on minun yleisessä arvojärjestyksessäni huomattavasti alempana kuin esim. viemärirotat tai raatokärpäset, mutta ihmisten joukossa on mahtavia poikkeusyksilöitäkin. Juuri sen takia olisi päästävä edes osittain eroon tuosta patologisesta nihilismistä, jotta voisi paremmin kommunikoida ja pitää yhteyttä heidän kanssaan. Ehkä ihan livenäkin, oh hoh!

Olisihan se myös ihan kiva saada välillä seuraakin sinne kivilinnaan. Tai ainakin joskus. Naisseuraa, lähinnä. Ja ellei muuten niin siivoamaan, hahaa!


No comments:

Post a Comment