Tuesday, February 17, 2015

22.9. 2013

Niitähän on sellaisia suoramarkkinointikieltoja. Minä taasen haluaisin asettaa julkkismarkkinointikiellon. Mikä siinä on että vapaassa yhteiskunnassa joutuu koko ajan altistumaan julkkiksille? Ei siinä nimittäin ainakaan ihmisviha parane, kun Cheekki mollottaa joka paikasta. En haluaisi nähdä yhtäkään Cheekkiä. Myöskään en ole kiinnostunut näkemään erostaan toipuvaa Jari Sillanpäätä, enkeleiden kanssa sympatiseeraavaa Katri "Puuma" Helenaa, kokoomusnuorten puheenjohtajaa (mikä sen nimi nyt olikaan), Anu Saagimia, Jere Karalahtea, Mikael Jungneria enkä ketään muutakaan vastaavaa turhaketta. Puhumattakaan siitä että niitä pitäisi vielä kuunnellakin!

Juu ei. Eieiei. Viekää ne pois.

18.9. 2013

No niin, mutsi ja faija ja mummo ja pappa on taas tsekattu. Tämä olikin tosiaan jo kolmas kerta tänä vuonna kun kävin kotopuolessa, siitäkin huomaa että kunto on aika kohdillaan. Yleensä on ollut hyvä kun olen juuri ja juuri kyennyt kerran vuodessa raahaamaan itseni sinne. Ja oli kyllä mainio ja kiva reissu, ei ahdistanut yhtään.

Heräsin eilen puoli kymmenen paikkeilla ja aamutoimien sekä Pitkon ulkoilutuksen jälkeen lähdin liikkeelle. Olin Ulvilassa Pappilanlammen palvelukodilla jo ennen yhtä, Maija -mummo oli siellä huomattavasti pirteämpänä ja parempikuntoisena kuin olin odottanut. Oikein jees ylläri, ei voi muuta sanoa. Siinä sitten kelailtiin jonkin aikaa maailman menoa reippaasti pärmeltäen, haukuttiin poliitikot ja Jari Tervo.

Sen jälkeen pakkasin Maijan autoon (se jaksoi hyvin kävellä parkkipaikalle) ja mentiin tsiigaamaan pappaa. Ei ollut pitkä matka, hyvä jos sata metriä koska Väinö -pappa asustelee saman palvelukotikombinaatin dementiaosastolla. Se on nyt ollut siellä pari vuotta, yhteiselo mummon kanssa kävi mahdottomaksi kun Alzheimer rupesi pahenemaan oikein tosissaan. Luulisin että viimeinen pisara Maijalle oli se yö kun Väinö lykkäsi jalkansa vessanpönttöön ja sanoi että hän menee nyt tänne, eikä suostunut tulemaan pois. Ja kun mummo on itsekin ajoittain tosi huonokuntoinen ja välillä sitä viedään pillit vonkuen sairaalaan, niin millä semmoinen muka olisi voinut hoitaa itseään isompaa miestä joka eksyi siinä 45 neliön kämpässä?

Väinö oli sängyssä peiton alla ja kurkki sieltä kuin linnunpoika. Kyllä se minut taas tunnisti ja oli tyytyväisen näköinen. Vähän aikaa siinä praakailtiin ja sitten alettiin Maijan kanssa kyörätä Väinöä kahvipöytään. Siinä olikin tekemistä... Niin siinä vaan on käynyt että osat ovat vaihtuneet, joskus minä olin pieni ja avuton ja pappa minua nosteli ja hoiti ja nyt oli minun vuoroni. Oli se Väinö parka kankea ja pieni ja laiha ja luinen, mutta saatiin se ylös ja liikkeelle rollaattorin kanssa. Se parinkymmenen metrin matka sinne kahvipöytään kesti kauan, Maija sitä usutti kävelemään ja sanoi että tules nyt. Minä tuumasin siihen että tämähän on kuin Pitkon kanssa ulkoilisi.

Viimein pappa sai kahvikupin kouraansa, pullaa se ei meinannut hoksata syödä ennen kuin mummo käski ja minä sanoin että syö nyt pois se käntty, se on sen verran hyvän näköinen että jos sinä et syö sitä niin minä syön, hohoh. Siinä papan kahvitellessa sain myös kuulla arvion ulkonäöstäni kahdelta muorilta jotka nököttivät siellä salin nurkassa. "On tua iha miähen näköne... vissiin", sanoi toinen. "On kai", tuumasi toinen. Sitten seurasi pitkä tauko. "Mut oli ne meenki miähet miähen näkösii", sanoi se ensimmäiseksi puhunut. "Juu", tuumasi toinen. "Ja teki ne sentäs töitäki", täräytti toinen painokkaasti. Siinä kohtaa minua vähän nauratti.

Sitten vein mummon takaisin omaan kortteeriinsa ja jatkoin matkaa Poriin. Siellä oli ohjelmassa nelisen tuntia yleistä hölinää mutsin ja faijan kanssa, oli tosi jees. Ajattelin että jospa iltasella ehtisin Forssaan asti ennen kuin tulee pimeä, mutta enpähän ehtinyt kuin Huittisiin. Yllättävän mukava oli silti ajella, liikennettä oli vähän ja ajoin sellaista... no, sanotaanko että tyypillisen reipasta tahtia. Ja sitäpaitsi minulla oli hyvää matkaseuraa: Johnny Winter, John Mayall, Ramones, Juice Leskinen, Jimmy Cliff ja Hassisen Kone.

Olin himassa juuri ennen kymmentä. Pitkolla oli ollut oikein riemukasta, se oli päässyt Reetan luo aiheuttamaan kissoille traumoja ja syömään niiden ruuat. Yleensä olen noiden reissujen jälkeen ollut täysin tattis mutta nyt olin ihan pirtsakka, katselin futista ja sitten kun ManU teki jo kolmannen maalin lähdettiin Pitkon kanssa ihan kunnon iltalenkille. Me ei olla mitään ManU -faneja, meinaan.

Tänään olen pitänyt kotipäivää. Pyykit ovat koneessa ja kohta nakkaan ne narulle, sitten mennään pihalle ja tsekataan postit. Otetaan nyt ihan lunkisti, huomenna onkin taas terapiaa.


4.9. 2013

Nukuin ihan hyvin, mutta sitten kun kerran heräsin koko homma loppui siihen. Kävin kusella ja sen jälkeen kierin sängyssä levottomana ja ahdistuneena, tuo eilinen sählinki vaivasi ja ajattelin että onkohan Reetalta tullut mitään viestiä. Hillitsin sitten kuitenkin hinkuni rynnätä heti pistämään puhelinta päälle ja tein kaikki aamutoimet normaalissa järjestyksessä ja niin rauhallisesti kuin kykenin.

Vasta sitten laitoin puhelinmasiinaan virran ja siellähän oli todellakin viesti. Kaikki oli järjestynyt, uusi päätös tehtäisiin ja saisin sen tuen mikä minulle kuuluu. Tietysti huojennuin siitä, mutta ei se ahdistus niin vain hävinnyt. Eikä potutus liioin.

Kyllä minä sen hyväksyn, että tehdään virheitä. Ei siinä mitään. Mutta tuossapa ei ollut kysymys mistään virheestä vaan siitä, että joku oli keksinyt omasta päänupistaan sellaisen tavan laskea toimeentulotuki, jolla voitaisiin viedä yhden kuun tuki niiltä joilla siihen olisi oikeus. En oikein osaa nähdä tuossa mitään muuta kuin selkeän kusetuksen ja suoranaisen huijauksen.

On tietenkin tosiasia että jotkut asiakkaatkin huijaavat. Toimeentulotukien kanssa huijataan ja yritetään huijata, samoin kuin kaikkien muidenkin tukien kanssa. Ei sitä voi kieltää tai vähätellä. Mutta ei se nyt saa mennä semmoiseksi viidakoksi, jossa sekä tuen hakijat että viranhaltijat yrittävät kilpaa huijata toisiaan!

Sosiaalityö on muutenkin päätynyt tai ainakin kovaa vauhtia päätymässä sellaiseen tilanteeseen, että niiden lippujen ja lappujen ja niihin kirjoitettujen sanojen ja numeroiden takaa ei enää näy sitä ihmistä ollenkaan, vaan kaikki on yksinomaan kiinni rahasta. Ei sitä ymmärretä tai muisteta, että jokainen toimeentulotuen hakija on yksilö, ihan elävä ihminen jolla on ajatukset ja tunteet aivan samoin kuin muillakin ihmisillä, eikä pelkkä rahareikä jonka kohdalla on mietittävä yksinomaan sitä kuinka vähän sille saa antaa tukea ilman että joku nostaa metelin.

Tai sitten ei vain VÄLITETÄ. Minä en ole mikään paras mahdollinen ihmisistä välittämisen advokaatti, mutta kyllä minä silti ihmettelen. Tiedän että on paljon ihmisiä jotka eivät välitä toimeentulotuen saajista ja sossun asiakkaista hittojakaan, mutta mitäs siitä. En minäkään välitä porvareista mitään... Mutta jos myös sossun työntekijöidenkin pääkoppaan on pesiytynyt se asenne että asiakkaita saa ja jopa pitää potkia niin paljon kuin ehtii ja haluaa, niin sitten ne kyllä ovat väärällä alalla. Liika välittäminen on tietysti pahasta eikä kaikille voi eikä saa antaa kaikkea, mutta edes jonkinlainen humanismin pilkahdus olisi ihan suotavaa.

Minä olen muistaakseni ollut sossun asiakkaana yhtäjaksoisesti neljä ja puoli vuotta. Sinä aikana olen tavannut sosiaalityöntekijän kahdesti, puhunut kerran yhden kanssa puhelimessa ja ollut kerran työkkärissä yhteispalaverissa jossa oli myös sossun edustaja. Eli yhteensä neljä henkilökohtaista kontaktia. Eipä silti, en minä enempää kaipaakaan, mutta joku muu voisi hyvinkin kaivata. Olisihan se kiva jos vaikka kerran vuodessa joku soittaisi ja kysyisi että mitenkäs sinulla menee.

3.9. 2013

Tänään oli jo parempi fiilis, mutta kyllä se siitä sitten meni ohi kun käväisi postilaatikolla. Siellä oli terveiset sosiaalitoimelta hylätyn toimeentulotukihakemuksen muodossa (Reetta kävi viemässä sen eilen, koska verkkopankki suostuikin tulostamaan sen Pyhän Tiliotteen jo sunnuntaina - viikonpäivästä voisi päätellä, että korkeammilla voimilla oli näppinsä pelissä).

Ja äkkiä tuli hylsy! Nopeaa toimintaa! Hieno juttu! Hylkäyksen syynä oli se, että "5.8. maksettua työmarkkinatukea ei ole aiemmissa laskelmissa huomioitu tuloksi". Ottia tuota ja mitenkähän lienee, kun minä sain kesän alussa niinsanotun pitkän päätöksen kesäkuuksi, heinäkuuksi ja elokuuksi. Ja ihan samat rahat sieltä sossusta tuli kuin muinakin kuukausina, eivätkä minun tulonikaan ole muuttuneet mihinkään. Ne ovat ne aivan samat asumistuet ja työmarkkinatuet kuin ennenkin. Ja koska tuloni kerran ovat ne samat ja niin pienet että minulla on tähän saakka ollut oikeus toimeentulotukeen JOKA KUUKAUSI jo vuosien ajan lukuunottamatta viime joulukuuta, niin millä ilveellä tässä nyt voisi jäädä yksi kuukausi välistä?

Enkä tietenkään saanut tätä päätöksen tekijää kiinni, kun puhelimella yritin. Nyt on Reetan vuoro sitten, sillä on valtakirjat sossuun ja Kelaan ja työkkäriin ja muistaakseni vielä psykiatrisellekin siltä varalta että minä en pysty hoitamaan asioita siksi että olen tukehtumassa masikseen tai tikahtumassa raivoon. Nyt olisi tarjolla tuota jälkimmäistä.


(myöhemmin)
Nyt on Reetan kanssa setvitty ja huomenna jatkuu. Saas nähdä oikaisevatko päätöksensä vai pitääkö mennä lautakuntaan ja ties vaikka hallinto-oikeuteen asti. Mutta justiinsa niin pitkälle mennään kuin on tarvis.

Tämä homma ei muuten koske vain minua, vaan muitakin niitä sossun asiakkaita jotka saavat työmarkkinatukea. Niidenkin asiat pitää korjata! Jumalauta mitä touhua, tuollaista nuo viskaalit tekee. Ruvetaan pelleilemään viimesijaisen etuuden kanssa... Minulla nyt on Reetta jeesaamassa mutta mitenkäs ne joilla ei ole ketään jolta saisi apuja ja tarvittaessa rahaa lainaksi? Siinähän jää vuokrat ja sähköt maksamatta ja kaikki menee päin helvettiä vain siksi että joku sossu on yhtäkkiä keksinyt jonkun ihan oman tavan laskea toimeentulotuet, välittämättä siitä miten se lain mukaan pitäisi tehdä. No, kyllä on hiton hyvin laskettu kun on laskettu nollaan saakka.

Juuri eilen mouhosin... eikun siis kirjoitin nettipalstalle siitä kuinka paljon sossu ja kaikki muutkin viranomaistahot ovat alkaneet ottaa päähän. Eikä siinä ole kyse vain siitä että se asiointi riepoisi. Koko tilanne käy aivoon... En haluaisi olla riippuvainen kenestäkään enkä mistään, pitkään on ollut pakko olla mutta nyt haluaisin yrittää pyristellä pois kun tuntuu että voisi olla tarpeeksi voimia. Mistään sellaisesta ei ole kyse että haluaisin olla Parempi Kunnon Ihminen ja tehdä töitä tai rikastua, vitut. Haluan vain elää omilla ehdoillani enkä systeemin ehdoilla. Ole nyt tässä yhteiskuntakriittinen, kun koko ajan joudut olemaan käsi ojossa ja suu auki kuin linnunpojalla. Haluaisin yhteiskunnan kokonaan helvettiin elämästäni, sossun, Kelan ja kaikki. Tuo terapia on kyllä mahtava juttu ja siitä olen kiitollinen kun sitä saan, mutta sitten kun se loppuu en välittäisi enää ikinä nähdä yhtäkään lääkärinplanttua enkä viedä mitään lausuntoja mihinkään.

Kaikki paperisota on ruvennut turhauttamaan ihan älyttömästi. Minä kestän kyllä masiksen ja ahdistuksen ja vitutuksenkin vielä siihen päälle, mutta turhautumista en. Tässä on nyt kahdeksan vuotta täytelty lappuja ja lähetelty lausuntoja, eikä mikään ole muuttunut. Laatikot ja kaapit sen kuin pursuaa paperia, perkele. Sanoisin että on jo korkea aikakin ruveta yrittämään jotakin muuta, kun tuon tunnelin päässä näkyy vain pimeää.


Tuesday, February 3, 2015

2.9. 2013

Stressitaso alkaa olla melko korkealla ja sen huomaa heti kun aamulla herää. On sellainen snadisti oksettava olo eikä sängystä nouseminen kiinnostaisi sitäkään vähää kuin yleensä. Vatsaa kipristelee, yleisfiilis on kroonisen ärsyyntynyt ja lisäksi hikoiluttaa. Samoin kaikki aistiyliherkkyydet tuntuvat korostuvan, erityisesti kovat äänet ja voimakkaat hajut ovat peräti sietämättömiä.

Odotan ja pelkään koko ajan että sossu yrittää alkaa kyörätä minua sairasloman hakuun ja sitten kaikki menisi sekaisin. Tiedän että tuo on osittain irrationaalinen pelko, tokkopa ne nyt tosissaan alkaisivat painostaa, mutta yhtä lailla se epäirrationaalinen pelko ahdistaa kuin rationaalinenkin.

No, saanpahan sentään asioita tehtyä enkä ole lamaantunut tai masentunut. Ja pitkään meni todella hyvin, joten täytyy olla kiitollinen siitä ajasta. Nyt on vähän vaikeampaa mutta eiköhän tämä tästä taas suttaannu.

Ärsyyntymisessä on tietysti myös hyvät puolensa. Nykyisin tuntuu siltä että minä ärsyynnyn ahdistuessani enkä masennu, ja se pitää toimintakyvyn kunnossa. Ja vaikka sitä toimisi kiroillen ja suuttuneena, niin mitä sitten? Pääasia että toimii. Ei kai siitä mitään tyylipisteitä jaeta.

Ja nyt minulle on alkanut tulla mieleen, että tuo sossun kanssa sählääminen saisi pikkuhiljaa luvan loppua. Olen tyystin kyllästynyt tekemään tiliä asioistani ja tuloistani ja menoistani ja täyttämään sitä helvetin kolmisivuista lomaketta joka ikinen kuukausi. Ja odottamaan koska voi printata tiliotteen ja koska sitä ja koska tätä. Mittani alkaa kerta kaikkiaan olla täynnä tuota potaskaa.

Olen tässä ajatellut, että mahtaisikohan joku julkaista tämän päiväkirjan. Luulisi että tämä olisi mielenkiintoista luettavaa, enkä mielestäni kirjoita kovin huonosti. Eivätkös kaikki aina olisi mielellään lukemassa toisten päiväkirjoja? Minusta ihmisten olisi ihan hyvä tietää miltä elämä täällä marginaalissa näyttää, ja ennenkaikkea olisi oikein terveellistä tietää se miltä se valtavirta täältä käsin näyttää! Syrjäytymisestä hölötetään koko ajan ja lähinnä siitä puhuvat ne joilla ei ole aiheesta minkäänlaista kokemusta, mitä nyt ovat lukeneet jotain tutkielmia ja raportteja ja istuneet seminaareissa ja joskus nähneet jonkun spurgun jossain. Tässä nyt olisi yksi syrjäytynyt mielipuoli valmiina jakamaan tarinansa.

Ja eihän tämä nyt sentään ole pelkkää maailmantuskaa ja paasaamista, vaan onhan tässä paljon muutakin huttua. Oikeastaan kaikkea mitä on tullut mieleen näiden kymmenen kuukauden aikana. Pieruhuumoria unohtamatta, hehhehheh.


(myöhemmin)

Puhelinmyyjä soitti.

Myyjä: No se ja se eukko siitä ja siitä firmasta hei.

Jani: Moi.

M: Meillä olis etuja Forttumin asiakkaille. Tehän ootte Forttumin asiakas, eikö vain?

J: Yyy-y.

M: Saatais tarjota edullista tapaturmavakuutusta Forttumin asiakkaille.

J: Ei oo mitään tarvetta sellaselle.

M: Meinaakko ettei sulle ikinä satu tapaturmia?

J: Ei mulle mitään satu, mä oon jumalan erityissuojeluksessa.


1.9. 2013

Herätessä oli kehno olo eikä fiilis ole vieläkään mitenkään loistava. Se saattaa johtua viime yönä syödyistä suolapähkinöistä ja Lakrisaleista, tai sitten siitä että heti kun tajuntani heräsi horroksesta se alkoi pyörittää raha- ja sossuasioita mieleni silmän edessä sellaisella tahdilla että vähemmästäkin tulee merisairaaksi.

Nythän sossuun eivät tosiaankaan enää kelpaa verkkopankista tulostetut tilitapahtumat, vaan pitää tulostaa tiliote. Ja jotta sen voi saada, on odotettava vähintään kaksi (2) pankkipäivää jokaisen kuun alusta. Nyt on kuun ensimmäinen päivä ja sunnuntai, joten tällä tiedolla saan sen tiliotteen sieltä keskiviikkona joka on neljäs päivä. Okei, tiliote printataan ja viedään sossuun muun paperinivaskan kanssa. Sitten niitä hakemuksia ja lappuja pyöritellään siellä maksimissaan se seitsemän arkipäivää, joka tarkoittaa sitä että toimeentulotuen voipi myöhimmillään saada siinä kuun puolivälin tienoilla.

Jep. Eipä siinä mitään, mutta vuokranmaksupäivä nyt sattuu olemaan kuun viidentenä. Ja sähkölaskun eräpäivä sijoittuu useimmiten myös kuun alkuun ja kuinka ollakaan, sähkölasku tuli tietenkin viime kuussa silleen että eräpäivä oli 3.9. Se tarkoittaa yhteensä melkein 515 euron arvoisen pääoman poistumaa.

Onneksi sattuu olemaan niin, että saan työmarkkinatuen juuri tuon sähkölaskun eräpäivänä. Jos saisin sen vasta esimerkiksi 6.9 tai myöhemmin, pystyisin kyllä juuri maksamaan sen sähkölaskun mutta vuokraa en pystyisi maksamaan ajallaan.

No, jos oikein tiukoille olisi mennyt, olisin voinut käydä pankissa pyytämässä ystävällistä pankkitätiä tulostamaan minulle tilitapahtumat ja hakea sitten toimeentulotukea jo aikaisemmin niillä aseistautuneena. Pankin tulostamat tilitapahtumat nimittäin kyllä kelpaavat sossuun, mutta asiakkaan tulostamat eivät... Eli käytännössä minun olisi pitänyt hypätä tästä autoon, ajaa Riksuun, mennä Nordean konttoriin, jonottaa siellä ja pyytää tulostamaan ne tilitapahtumat. Se olisi vielä käynyt helposti koska minulla nyt sattuu olemaan se auto eikä tästä ole kuin 15 kilometriä matkaa. Mutta entäpä jos minulla ei olisi sitä autoa ja matkaa olisikin saman verran? Tai vaikka 40 kilometriä?

Luin eilen Iltalehdestä kuinka eräs toimeentulotukea saava naisihminen oli joutunut helvetilliseen sotkuun haettuaan sairaslomaa. Sitten oli pitänyt hakea asumistuet uusiksi ja kaikki oli mennyt päin hemmettiä... Johan minuunkin otettiin sossusta yhteyttä ja patisteltiin hakemaan sairaslomaa. Tietysti patisteltiin, kun minä tulen kunnalle kalliiksi! Mutta minäpä en sitä hae, koska en halua joutua minkäänlaiseen sotkuun enkä hakea mitään tukia uusiksi.

Ja olisihan se nyt aika huvittavaa muutenkin. Käytännössähän tilanne olisi se että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta sanoo että sinun on pysyttävä työnhakijana etkä sinä mitään kuntoutustukea saa, kun olet niin saatanan terve. Ja sitten sossu sanoo ettet sinä voi olla työnhakijana ja toimeentulotuella kun sinä olet niin saatanan sairas!


31.8. 2013

Minulla ja Pitkolla oli jälleen toissayönä kiintoisa close encounter of the third kind! Pitko siinä tsekkaili viestejä lyhtytolpan inboxista, minä polttelin Hofnaria ja ajattelin juuri mielessäni että onpas kertakaikkisen mahtava ulkoilukeli, kun näin kaksi hahmoa jotka tulla möykyttivät pyörätietä pitkin suoraan meitä kohti.

Mietin että voisivatko ne jukolauta olla mäyriä, mutta kun ne tulivat paremmin näkyviin ymmärsin että ne ovat liian pieniä mäyriksi. Supikoiriahan ne, ja koska ilma oli tuuleton ja minä ja Pitko niihin nähtynä ylämäessä, ne eivät haistaneet meitä vaan pönkivät sievästi peräkkäin pyörätien reunaa kuin mitkäkin lainkuuliaiset jalankulkijat. Arviolta viidentoista tai kahdenkymmenen metrin päässä meistä ne tekivät tiukan yhdeksänkymmenen asteen käännöksen ja menivät keskelle ajorataa (vähemmän lainkuuliaisesti) ja siellä ne sitten puuhailivat omiansa, sellaista mitä nyt supikoirat öiseen aikaan ajoradoilla puuhailevat.

Minä ja Pitko hiippailtiin varovasti lähemmäs, mutta aika pian nuo toiset kaverukset lähtivät kaikessa rauhassa kävelemään tien reunaa takaisin tulosuuntaansa ja hävisivät lopulta varjoihin. Toinen oli selvästi rohkeampi ja meni edellä toisen varmistaessa selustaa. Mainioita elikoita, olisivatkohan olleet tämän vuoden poikasia? Liikkuvatkohan ne kimpassa? En tiedä, kun en ole tutustunut supikoirien perinnäistapoihin. Mutta hassuilta ne näyttivät liikkuessaan, jotenkin sellainen riuska mutta kömpelö töpötys ei tunnu istuvan niiden yleiseen muotoon.

Ollaan tässä tietysti supikoiria nähty ennenkin (sekä elävinä että varsinkin kuolleina, sillä niitä makaa usein mankeloituina raatoina pitkin tienvarsia) mutta ei koskaan kahta kerralla eikä noin läheltä, ja etenkään en ole koskaan päässyt tarkkailemaan niitä noin pitkää aikaa. Mainiota! Pitko ei kiinnittänyt niihin juuri huomiota eikä se ollut innostunut niiden jäljistäkään. Mutta eipä se toisaalta piitannut sen taannoin nähdyn mäyränkään jäljistä... On siinä oikein varsinainen mäyräkoira, pöh.