Päivän
aloitus ei ollut mitenkään loistava, tänäänkään. Vatsaani
alkoi kipristellä eilisiltana ja sama meno jatkui sitten yölläkin,
joten levotonta oli. Kaiken lisäksi Pitko tipahti sängystä
keskellä yötä... Aika kovan mäjäyksen tuollainen hiukan yli
viisikiloinen mäyräkoira saa aikaan. Sitten piti tsekata onko sillä
kaikki kunnossa, mutta tuntui olevan kun hetken hiljaisuuden jälkeen
se tepsutteli keittiöön juomaan. Kai siinä jano tulee, sängystä
pudotessa.
Herätyskellon
soidessa yhdeltätoista olin melko sekavassa tilassa, etenkin kun
muistin että jo kahdeltatoista pitäisi istua parturin tuolissa.
Sydän hakkasi, koko kroppa tärisi, maha kirnusi entistäkin
reippaammin ja näkökenttä tuntui kumman kapealta. Ihan kunnon
paniikkioireet, siis. Olen kokenut samanlaisia tuhansia kertoja
elämäni aikana mutta niihin ei vain totu.
Itse
parturireissu meni kehnoista enteistä huolimatta ihan hyvin. Aina ei
ole mennyt, esimerkiksi sillä kertaa kun minulla oli niin kauhea olo
että olin vähällä pökertyä kesken hiustenpesun, eikä silloin
kun olin niin paniikin vallassa että meinasin kimmota ylös tuolista
ja lähteä juoksemaan pakoon kaapu lepattaen ja hiustenleikkuukone
tukasta roikkuen.
Sitä
voisi muuten kuvitella, että tuollainen paniikista selviytyminen ja
asioiden saaminen hoidetuksi antaisi uutta virtaa ja uskoa tulevaan
ja onnistumisen kokemuksia. Mutta ei se ainakaan minulle anna mitään,
jättääpä vain jälkeensä tyhjän ja väsyneen olon. Yksi
taistelu on ohi mutta sota senkuin jatkuu, ad infinitum.
Sen
sijaan valtava hyöty on siitä seikasta, että osaa suhtautua
itseensä ja oireisiinsa huumorilla. Sitä ei tarvitse edes yrittää,
vaan minulla on niin musta huumorintaju että se onnistuu ihan
itsestään. Mutta eipä onnistunut silloin kun piti olla
opiskeluissa ja työelämässä ja esittää normaalia ja olla sillä
kantilla että eipä tässä mitään hätää ole, vaikka koko ajan
oli aivan hirveä olo.
Sitten
päivän muihin aiheisiin. Facebook on nykyään vielä enemmän
persiistä kuin ennen. Etusivun niinsanottuun uutissyötteeseen on
alkanut pukata maksettuja mainoksia yhä kiihtyvään tahtiin. Se
ottaisi vielä enemmän pannuun jos minulla olisi ylipäätään
tapana kirjoitella sinne jotakin järkevää.
Jaa,
kirjoitinhan minä sinne juuri jotain järkevää eli muistelon
edesmenneestä toverittarestani. Ja arvatkaapa mitä sitten tapahtui?
Sivupalkkiin ilmestyi mainos jossa tyrkytettiin hautauspalveluja.
Tämä ei nyt sitten ole minkäänväristä huumoria, vaan tosiasia.
Ai
niin, parturireissun aikana oli postilaatikkoon ilmestynyt kirje
Tapiolasta. Enkä sattumoisin tarkoita tuota Kalevalan myyttistä
seutukuntaa vaan vakuutuskonglomeraattia... Kirjeessä lukee tällä
viisiin: "Olemme
vastaanottaneet eläkehakemuksenne. Hakemuksen käsittely kestää
keskimäärin 1 - 4 kuukautta. Tämä aika saattaa pidentyä, jos
joudumme hankkimaan lisätietoja eläkeasian ratkaisemiseksi. Saatte
kirjallisen päätöksen, kun hakemuksenne on ratkaistu".
Että
silleen. Minun mielestäni siinä olisi ihan yhtä hyvin voinut lukea
näin: "Olemme vastaanottaneet eläkehakemuksenne. Hakemuksen
käsittely kestää keskimäärin 1 - 4 kuukautta, jonka jälkeen
hylkäämme sen ja jatkamme sijoittamista veroparatiisiyhtiöihin
entiseen tapaan. Myös pomojemme harjoittama kähmintä jatkuu
normaalisti. Ystävällisin terveisin, Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö Tapiola. PS. Ryydy, kurja".
No comments:
Post a Comment