Saturday, September 27, 2014

11.12. 2012


Pitko-Pötkö se intoutuikin yöllä järjestämään pikanttia pikku toimintaa. Siinä kuuden kantturoilla se yrjösi sänkyyn, ja sitten saikin alkaa vaihtaa petivaatteita. Sen jälkeen mentiin ulos siltä varalta että myös sieltä toisesta päästä olisi tulollaan jotakin, kuten esim. varpusparvea, Tyrvään närhiä tai Angry Birdsejä. Tämmöistä tämä on, yksinhuoltajan elämä.

Seistä örnötin pihalla Pötkö narun päässä, katselin raitilla suhaavia autoja ja muistelin (joskaan en kaihoisasti) niitä aikoja kun minunkin piti mennä aikaisin töihin. Olin aikoinani lastentarhanopettajana eräässä lähiseudun päiväkodissa joka avasi ovensa kello 6.00, ja siellä oli oltava tasan tarkkaan silloin. Yksi poitsu nimittäin oli taatusti äiteineen pihassa joka aamu kello kuusi kuin nakutettu ja toisinaan hiukan aiemminkin. Siinähän sitten pelailtiin ja touhuttiin sen verran kuin jaksettiin ja tehtiin samalla aamupalaa, siellä nimittäin piti aamu- ja välipalat tehdä itse. Ainoastaan päiväruoka tuli samassa rakennuksessa sijaitsevalta koululta.

Yllättävän hyvin ne aamut menivät, silloin olin ihan kohtalaisessa tikissä ja koska tuo oli muutenkin paras työpaikka ikuna, sinne lähteminen ei rieponut muuten kuin sen aikaisen herätyksen vuoksi. Väsymys oli kyllä paikoitellen kova, mutta en minä sentään nukahdellut siellä ja aamupalakin tuli aina järkätyksi mallikkaasti. Paitsi kerran kun mannavellinkeitto meni jostain syystä hiukan persiilleen, siitä tuli kauheaa litkua mutta eivätpä lapset siitä näyttäneet välittävän. "Tää on niinku maitoo", sanoi yksi innoissaan ja minä vastasin että semmoistahan se on ja hyvää kuin mikä, syökää pois vain.

(myöhemmin)
Työkkärin tädin piti soittaa minulle tänään mutta eipä tuo soittanut. Semmoisia ovat naiset! Petollisia!

Sen sijaan Riksun hourulasta tuli taas postia. Minulle on varattu aika psykologille 4.2. 2013 kello 9.00. Kauhean aikaisin, mutta en minä viitsi siirtää sitä. Kun viimeksi siirsin niin sitten se koko aika oli hävinnyt johonkin kuten on tuoreessa muistissa, joten yritän nyt kammeta itseni tuolloin paikalle. Jospa vastaanotto olisi vähän erilainen ja aika pitäisi paikkansa kun kerran se on kirjeeseenkin merkitty, mutta mistäpä näistä tietää. Tutkimattomat ovat herran tiet eikä Riksun hourulasta ota pirukaan selvää.

Niin, se on psykologiaika nyt sitten. Eikä aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Eli näin ne suunnitelmat muuttuvat, näköjään. Mutta parempi se näin päin on, minusta ihan hyvä merkki. Kunhan se psykologi ei sitten ole mikään ratkaisukeskeisen koulukunnan edustaja, sellaisenkin ihmeolennon olen kerran tavannut ja se kerta riitti. Minulla pojalla on kyllä ratkaisu kaikkeen ja se on se että makaan himassa ja haistattelen itse kullekin säädylle.


No comments:

Post a Comment