26.5. 2013

Katselin eilen loistavan dokumentin sotilaiden posttraumaattisesta stressireaktiosta. Se on kai tullut ennenkin, mutten silloin tsiigannut... Niillä oli kaikilla se sama puistattava ruumiinkatse. Kyllä niistä tyypeistä näki, että jotakin on sisältä rikki.

Aloin kumminkin miettiä että voisikohan ainakin osa näistä omista probleemeista ja viirauksista olla posttraumaattisen stressin aiheuttamaa. Piru sen tietää että traumoja on piisannut... Psykologisissa testeissäkin viime vuonna sanoivat että olen jatkuvassa ylikuormitustilassa ja terapeutin kanssa on kelattu tuota alinomaista ympäristön tarkkailua ja olemattomiin uhkiin varautumista.

Siinä dokumentaatiossa oli yksi jamppa jolla oli samanlaista oireilua kuin minulla. Se meni perheensä kanssa kauppaan eikä koko reissusta meinannut tulla mitään kun sitä ahdisti niin saatanasti siellä. Ihmisiä oli paljon ja paljon ääniä ja sen pää pyöri kuin pössihaukalla. Muuten se istui tietsikalla märehtimässä omiaan, ja ajoittain se oli vähän väkivaltainenkin. Ja sitten oli tietysti myös masentuneita ja itsetuhoisia joiden päässä pyöri kuvia joita ne ei saaneet pois sieltä, valitettavan tuttua on sekin.

En tiedä, täytyypä ottaa terapeutin kanssa puheeksi. Tällaisten itsediagnoosien kanssa pitää tietysti olla varovainen, mutta jokin tuossa tuntuisi loksahtavan. Ei nyt läheskään samassa mittakaavassa kuin Aspergerin kanssa aikoinaan, mutta kuitenkin.

Näin sivuhuomautuksena kirjattakoon että tuon dokumentin voisi esittää joka vuosi itsenäisyyspäivänä heti Tuntemattoman Sotilaan jälkeen. Tai miksei vaikka jo ennen sitä.