18.4. 2013

Ostin Pitkolle maton. Sen on ollut vaikea hypätä makkarin tuoliin ja sieltä pois, kun tassut luistavat liukkaalla muovimatolla. Matto on punainen, soikea ja paksua villaa. Ja tietysti helkkarin hieno, sillä kun minä ostan Pitkolle maton niin en todellakaan osta rumaa mattoa. Helkkarin kallis se oli myös, mutta tuollaisethan kestävät ikuisesti.

Pitko testasikin maton jo ja hyvin toimii, nyt on kiva poukkia tuolille ja alas. Tuppasi jo hirvittämään kun se tömähteli lattialle ja luisui kuin Bambi jäällä, ajattelin että kohta katkeaa jalkoja ellen hanki sille laskeutumisalustaa.

Katselin eilen Hobitin. Tai siis sen trilogian ykkösosan, muita osia olisikin vaikea katsoa kun niitä ei ole vielä olemassakaan. Tuotahan on arvosteltu ankarastikin, minulle on tullut mieleen että kun Sormusten Herraa piti ylistää niin vastapainoksi Hobittia on nyt sitten morkattava. Itse kyllä olin aivan varma että tuo olisi yhtä hieno kuin Sormusten Herrat, tai niin hieno kuin tuosta tarinasta nyt saa. Tarkoitus ei ole vähätellä alkuperäistä stooria mutta on ihan selvää, että se on kaikin tavoin huomattavasti pienimuotoisempi kuin Sormusten Herra ja perussävyltäänkin aivan erilainen.

Jos aloittaa valitusten aiheista, niin visuaalinen ilme ei ollut ollenkaan niin aidon tuntuinen kuin Sormusten Herrassa. Minulle on aivan se ja sama johtuuko se 3D -tekniikasta vai mistä, mutta se ei ollut ja sillä hyvä. Tuo tosiseikka otti aika tavalla pattiin... Käsittämättömän upeat maisemat ja lavasteet menevät tavallaan hukkaan kun ne päätyvät kuitenkin näyttämään keinotekoisilta. 3D -tekniikasta on noin muuten sanottava se, että minä en käsitä koko jutun pointtia ollenkaan. En minä näe elokuvaa sellaisena taidemuotona johon pitäisi päästä "sisään" tai osaksi sitä. Minulle elokuva on (tai sen pitäisi olla) kuin elävä ja liikkuva maalaus. Hobitti ei todellakaan ole kuin liikkuva maalaus, vaan näyttää ennemminkin joltain perhanan videopeliltä.

Toinen valitus koskee tempoa. Jälkimmäisen puoliskon alussa koko homma käy aikamoiseksi slapstick -kohellukseksi ja samalla komedialliset ja vakavammat sävyt menevät jotenkin sekaisin. Ensin on jättiläisiä ja sitten on peikkoja ja örkkejä ja milloin juostaan mitäkin karkuun ja kääpiöitä sinkoilee sinne tänne kuin partaisia ja tanakoita Jackie Chanin velipuolia. Minusta tuo ei ole hyvä, yksi Sormusten Herran vahvuuksista oli juuri se että moinen toilailu puuttui siitä kokonaan.

Kolmas juttu on sitten lopetus, joka oli kliseinen ja puhtaasti typerä. Louhikäärme Smaugin auki rävähtävä näköelin oli tietysti viittaus Sauronin Silmään, mutta dorka se oli silti. Jos Smaug Kultaista kerran oli elokuvan lopussa vilautettava, niin pelkkä varjo tms. olisi riittänyt.

No juu, vali vali. Kehutaanpa välillä: Näyttelijät olivat totta kai mahtavia, maisemat huikeita ja alkuperäiseen tarinaan lisätyt jutut oli mielestäni tehty todella taiten. Omana tapauksenaan ja ilman vertailua Sormusten Herraan tämä on upea leffa, paljon parempi kuin mitkään muut fantasiagenren elokuvat. Useammalla katsomisella tästäkin löytää varmasti paljon uusia juttuja joita ei ensimmäisellä kerralla huomannut... Minusta Radagast oli aivan mainio, siitä tuli mieleen Rölli. Ja jänisreki oli mahtava! Peikkokuninkaan turpean raadon mätkähtäminen kääpiöiden niskaan nauratti aivan helkkaristi, oikein perinteinen piirrettyjen gagi jota ei osannut ollenkaan odottaa siihen kohtaan. Mutta sieltä se vain mässähti.

Saapa nähdä millainen seuraava osa on. Pistää mietityttämään, kuinka Hobitissa riittää potkua kolmeen elokuvaan. Jotenkin tuntuu siltä, että kaksikin olisi riittänyt. Juuri siitä syystä, että tarina ei vain ole niin eeppinen (joo, väsynyt ilmaus mutta käytetään nyt sitä kuitenkin) eikä edes niin pitkä ja monitasoinen kuin Sormusten Herra, jolle trilogia oli juuri sopiva muoto. Ja kun tämä Hobitti -trilogia ei nyt näköjään ole visuaalisesti ollenkaan yhtä miellyttävä, muun meiningin olisi koko ajan oltava niin jäntevää että tuo puute olisi helpompi unohtaa.