27.5. 2013

Aina kun tulee sellainen olo että voihan perhana kun en minä ole saanut elämässäni aikaan oikeastaan yhtään mitään, muistutan itseäni siitä että Adolf Hitlerkin kohosi diktaattorin asemaan vasta 43 -vuotiaana. Onhan tässä siis vielä mahdollisuuksia vaikka mihin!

Nythän onkin muuten sillä tavalla että Yours Truly on ollut kiinnostunut A. Hitleristä ja Natsi-Saksasta ala-asteikäisestä lähtien (olen myös saattanut puhua itsestäni kolmannessa persoonassa jo vastaavassa iässä). Silloin telkkarista tuli elokuva nimeltä Pako Sobiborista, ja se riitti kummasti herättämään mielenkiinnon siihen, millainen hallinto ja millaiset olosuhteet olivat johtaneet sellaiseen että ihmisiä ruvettiin paimentamaan kohti kaasukammion avoimia ovia. Oikeastaan kyseessä oli hyvinkin luonnollinen jatkumo muille nuorta mieltäni askarruttaneille asioille, kuten ns. yliluonnollisille ilmiöille, jos jonkinlaisille hirviöille sekä sarjamurhaajille.

Ekana luin keskitysleireistä kaiken minkä irti sain. Ja sitä settiähän riitti! Jossain vaiheessa niiden historia tietysti liittyi sotahistoriaan, sitten Kolmannen Valtakunnan synty alkoi kiinnostaa ja siitä on sitten edetty vaiheittain. Nyt reilusti yli 20 vuoden kuluttua ollaan tässä tilanteessa, enää en jaksa kahlata Toista Maailmansotaa enkä muutakaan, vaan taidehistorialliset harrasteet ja niitä juttuja koskeva tiedonhalu on limittynyt myös natsiosastolle. Eikä vähiten siksi, että Weimarin Saksan taide- ja kulttuurihistoria on niin mielenkiintoista ja kansallissosialistinen realismi seuraa siinä aikajanassa hetimiten.

Tietysti itse Hitler kiinnostaa yhä ja nykyisin jopa enemmän kuin koskaan. Vanha kunnon Aatu, itse pääperkelettäkin kammoksutumpi pikkumies hassuine viiksineen, tabu jonka nimen mainitseminen väärässä paikassa ja väärään aikaan johtaa monikansalliseen tuomitsemiseen ja ikuiseen häpeään. En tiedä olisinko tässä vuosien varrella lukenut varmaan about sata Hitleriä suorasti ja parisataa epäsuorasti käsittelevää teosta, mukaanlukien Ian Kershawin raamatun paksuinen opus, joka ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta tietoa yhtään mistään. Lisäksi ovat sitten dokumenttielokuvat ja kaikki muu siihen päälle.

Kershaw, samoin kuin monet muutkin, pitää Hitleriä epähenkilönä joka oli ensisijaisesti juutalaisvihaaja ja toissijaisesti diktaattori ja siinä kaikki. Se on tietysti poliittisesti korrekti ja hyväksytty näkökulma nykymaailmassa, tuntemistamme syistä. Sitä voisi kai jopa nimittää historiankirjoittajien sun muiden vatussien yhteistuumin luomaksi Viralliseksi Totuudeksi Hitleristä. Mutta jotkut sentään koittavat valottaa toisenlaistakin perspektiiviä, kuten esimerkiksi Frederic Spotts teoksessaan "Hitler and the power of aesthetics".

Spottsin kirjan nimi on loistava oivallus. Se sisältää kolme erilaista tapaa tarkastella sisältöä: Ensinnäkin se valta joka estetiikalla oli Hitleriin, toisekseen se valta joka Hitlerillä oli estetiikkaan ja kolmanneksi se valta jota Hitler halusi korostaa luomallaan estetiikalla. Edellinen lause on oikeastaan kronologia: Kolmannen Valtakunnan estetiikka oli nimenomaan Hitlerin estetiikkaa, ei kenenkään muun.

Hitlerillä oli valtava kiinnostus musiikkia ja kuvataiteita, erityisesti oopperaa ja arkkitehtuuria kohtaan. Siitä puolestaan seurasi se, että Aatu-sedällä oli niistä myös tolkuttomasti tietoa - siis ihan oikeaa tietoa, aikana jona asioista tietääkseen oli tehtävä jotain vallan muuta kuin käytettävä Googlea ja Wikipediaa. Ja koska Hitler oli näin laimeasti ilmaistuna vahvojen mielipiteiden mies, sillä oli myös vahva käsitys siitä, mikä oli kunnollista ja esteettistä ja mikä puolestaan rumaa degeneroitunutta potaskaa. Ja sen mukaan mentiin kaikilla taiteen aloilla. Joka pisti hanttiin, oli piakkoin työtön. Tai sitten pakkotöissä sellaisella leirillä josta isi ja äiti eivät pääse hakemaan pois jos massu tulee pipiksi.

Sen kummemmin kirjan sisältöä eksplikoimatta on todettava, että minun vaatimattoman näkemykseni mukaan sen ehdottomasti mielenkiintoisinta antia ovat suunnitelmat rakennushankkeista, jotka oli tarkotus käynnistää sitten kun Saksa olisi voittanut sodan. Niitä oli nimittäin paljon, toinen toistaan erikoisempia ja suuruudenhullumpia ja mielikuvituksellisempia ja kokonaisvaltaisempia. Jokaiselle vähänkin suuremmalle Saksan kaupungille oli omat kaavailunsa ja miehitetyille maille tietysti myös. Sitä voikin miettiä, oliko sota Hitlerille pelkkä keino päästä luomaan maailmasta sen näköinen kuin hän halusi - siis nimenomaan FYYSISESTI sen näköinen?

Mutta oli miten oli, tuo on iisisti paras kirja Hitleristä minkä olen ikinä lukenut. Silloin kun Ian Kershawin Hitler -kirja julkaistiin suomeksi, itse kirjailijaa haastateltiin uutisissa. Siinä herra Kershaw ilmaisi halunsa tietää, mikä Hitler lopulta oli miehiään (muistaakseni hän käytti sanontaa “what made him tick”, voin tosin olla väärässäkin tuosta sanamuodosta mutta ajatuksesta en). Jokohan Ian lienee lukenut tämän Spottsin teoksen? Mitään lopullista vastausta siitäkään ei löydy koska historia on nimensä mukaisesti historiaa eli toisin sanottuna korkeintaan valistunutta jälkiviisastelua, mutta lisää paloja palapeliin kuitenkin. Aika isoja paloja, jopa!

Hitler oli kyllä... joo-oh, sano nyt siitä sitten mikä se oli. On pakko myöntää että jollain omituisella tavalla minä arvostan sitä pirulaista. En ihaile enkä kunnioita kuten en ketään muutakaan, mutta arvostan vaikken välttämättä niin haluaisikaan. Aina sanotaan ettei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, mutta Hitlerpä otti ja muutti! Sitä ei kai kukaan voi kiistää. Muutos ei tietenkään ollut parempaan päin (siitä voi sentään olla lähes sataprosenttisen varma, vaikka yleensä vierastankin hyvyyden ja huonouden ja pahuuden käsitteitä, ihan siitä syystä kun ne nyt vain sattuvat faktisesti olemaan silkkaa puppua) mutta sou fak, muutos se oli kuitenkin.

Juu, kuolihan siinä Maailmansota Part II -rimpuilussa ihmisiäkin mutta eniten minua riepoo se, että se katkaisi niin äärimmäisen mielenkiintoisen taiteellis-esteettisen kehityskulun. 1920 - 1930 -luvuilla pukeuduttiin hienosti, arkkitehtuuri oli mahtavaa, muotoilu oli upeaa, autot parhaimmillaan henkeäsalpaavia, elokuvallinen ilmaisu kehittyi ja sai uusia muotoja, kuvataiteissa oli paljon mielenkiintoisia suuntauksia... Millainen maailma olisi nyt jos tuo kehitys olisi saanut jatkua? Ja jos aseiden ja pommien sijasta olisi saatu kehittää jotain aivan muuta? No, tietysti sotilaskäyttöön tarkoitetuilla systeemeillä on aina ollut kovasti muutakin käyttöä ja esim. lääketiede on saanut paljon potkua siitä että on pitänyt kehittää hoitokeinoja miljoonille jalattomina ja kädettöminä parkuville sotilaille, mutta kuitenkin.

Jos taasen puhutaan Hitlerin arvosta ja merkityksestä minun Henkilökohtaisessa Elämänfilosofiassani, niin mene ja tiedä kylvettiinkö ensimmäiset yleisen misantropian ja ihmisvihan siemenet minun pikku mieleeni jo siinä vaiheessa kun silloin kersana näin telkkariruudusta ja kirjojen kuvista miten ihmisiä vietiin kaasukammioihin ja ruumiita poltettiin ja luurangonlaihoja raatoja kasattiin valtaviksi pinoiksi. Veikkaanpa että näin saattaa hyvinkin olla. Ja nykyisellään olen vahvasti sitä mieltä että Adolf Hitlerin suurin merkitys oli siinä, että se auttoi osoittamaan mistä ihmisyydessä TODELLA on kyse.

Vaikka onhan niitä osoittajia ollut muitakin, ja kenenkään on turha jeesustella yhtään vaikka asuisi missä. Stalin, Pol Pot, Kiina, Vietnam, Hiroshima ja Nagasaki, Suomen sisällissota, intiaanien kansanmurhat sekä Etelä- että Pohjois-Amerikassa, Australian aboriginaalien kohtalo, Tsetshenia, Afganistan, Palestiina, Jugoslavia, Ruanda ja koko Afrikka kokonaisuudessaan siirtomaineen ja orjakauppoineen ja sotineen ja kansanmurhineen, Laosin pommitukset, Jihad, USA:n sota Filippiineillä... Jos ottaa maailmankartan ja tökkää siihen sormensa satunnaiseen kohtaan, voi olla ihan varma että juuri siinäkin paikassa on joskus tehty ties mitä hirveyksiä jonkun aatteen tai ideologian tai uskonnon nimissä, tai sitten vain silkasta ahneudesta. Muutama hullu on aloittanut riehumisen, idiootit ovat liittyneet joukkoon tummaan ja loput katsoneet päältä joko henkilökohtaisen hyödyn toivossa tai sitten pelkuruuttaan - aivan samoin kuin Kolmannessa Valtakunnassa.