6.4. 2013

Näin tässä aina käy. Ensin ajattelen että pidän kirpparipaikkaa vain pari viikkoa ja vien sinne vain ne tavarat joiden arvelen menevän varmasti kaupaksi ja joista maltan parhaiten luopua, mutta viikon jälkeen päädyn kaivamaan kaapeista ja hyllyistä kaikki turhilta tuntuvat roinat ja lätkin niihin hintalappuja kuin hengen hädässä. Tuota olen harjoittanut eilen ja tänään, ylihuomenna on maanantai ja vien kirpparille uuden kuorman.

Se on jännä miten aina keväisin tulee hirveä vimma hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä, ja sitten syksyn kääntyessä talveksi tekee mieli hommata lisää kirjoja ja vaatteita sun muuta. Ja sitten kaivaa varastoistaan niitä jo myytäviksi tuomittuja riepuja ja opuksia ja levyjä ja leffoja ja laittelee niitä takaisin kaappeihin ja hyllyihin.

Onko tuo jonkinlaista kieroutunutta eloonjäämisviettiä? Niinkuin silleen että talven varalle pitää hankkia kaikkea eikä mistään voi luopua. Vai johtuukohan se mielialan vaihtelusta, kun keväisin on aina parempi fiilis eikä tarvitse turvautua mihinkään materian keräilyyn pitääkseen yllä mielenkiintoa nousta sängystä ja pysyä liikkeessä ja hengissä?

Olisi kyllä sitä parempi, mitä vähemmän taloudessa olisi esineitä. Minusta olisi ihan mahtavaa asua huushollissa jossa olisi vain ihan välttämätön ja muuten tyhjiä, avaria tiloja. Silloin kun vielä kävin ihmisten luona, minua hämmästytti aina se tavaramäärä jonka ne ovat haalineet kämppäänsä. Joka paikassa oli jotakin, huoneet täynnä kalusteita ja seinät täynnä tauluja ja hyllyillä jos jonkinlaisia koriste-esineitä (yleensä hemmetin rumia).