6.3. 2013

Kun Pitko halusi tyypilliseen tapaansa äkkiä sisälle päiväkävelyn jälkeen, jäin yksinäni ulos hortoilemaan Hofnari huulesta roikkuen. Siinä pyöriskellessäni oivalsin, että juuri tuo eilen mainittu epätodellisuuden tunne on yksi suurimmista syistä siihen, etten koskaan viitsi tai halua tehdä mitään. Mitä järkeä on toimia maailmassa jota ei pidä todellisena?

Kysehän ei kuitenkaan ole pelkästä epätodellisuuden fiiliksestä vaan myös siitä, että ainakin osa minusta kieltäytyy aktiivisesti uskomasta siihen, että se maailma jonka näen (tai kuvittelen näkeväni) olisi todellinen. On tämä niin surkean onnetonta ja tragikoomista touhua, että jos tämä on todellista niin voi helvetti! Ehkä juuri siksi tykkään niin kovasti luonnosta ja eläimistä... Niiden olemassaolossa ja touhuiluissa sentään on jotain tolkkua ja niihin voi uskoa.

Mutta oli miten oli, joko kuvitellusta tai todellisesta Kansaneläkelaitoksesta (kuusitoistakulmainen hurraahuuto kuvitellulle tai todelliselle Kansaneläkelaitokselle!) tuli tänään kirje, jossa kuviteltu tai todellinen Kansaneläkelaitos ilmoitti ettei sekään voi ratkaista kuntoutustukiasiaani vaatimallani tavalla vaan siirtää sen käsittelyn joko kuvitellulle tai todelliselle sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle.

Siinäpähän siirtää. Sinnekin voisi kirjoittaa jonkin epistolan jossa kertoisi oman näkemyksensä asiasta, mutta eipähän huvita yhtään. Ei siitä ole mitään hyötyä, kun uusia lääkärinlausuntoja ei kerran ole ja niitä minä nyt en ainakaan rupea haalimaan jonkun kahden vuoden mittaisen kuntoutustuen takia. Johan siitä kahdesta vuodesta on kulunut monta kuukautta! Enkä minä aio kuluttaa tuntiakaan yhdestäkään kevätpäivästä siihen että väkertäisin hyödytöntä lappua hiki otsalla ja verenmaku suussa. Ei onnistu, mieluummin kaivelen senkin aikaa vaikka nenääni. Itse asiassa nenänkaivuu onkin yksi ehdottomista suosikkiharrastuksistani! On se vain hyvä että minulla on pitkät ja kapeat sormet! Nenänkaivuu on mahtavaa hommaa, siinä on sitä tutkimusmatkailun jännitystä ja löytämisen riemua!

Niin, ehkä voisin lähettää tämän tämänpäiväisen päiväkirjamerkinnän sinne sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ja sanoa että siinä on, lukekaa tuosta. Hahaa!

Lukemisesta puheenollen olen nyt tässä kuvitellussa tai todellisessa universumissani lukenut Klaus Kinskin omaelämäkertaa. En oikein muista kuinka aikoinani kiinnostuin Herr Kinskistä, olisinkohan nähnyt sen Werner Herzogin tekemän dokumentin "My Best Fiend". Niin se taisi olla... Siitä ymmärsin että Kinski oli aivan sekopää, ja sellainenhan tietysti aina kiinnostaa. Tuo omaelämäkertakin on kuin jonkun suuruudenhullun ja umpikiimaisen 15 -vuotiaan kirjoittama enkä usko siitä viidesosaakaan, mutta siinä on silti jotain kiehtovaa. Se on kirjoitettu niin kuumeisella tahdilla ja juuri sopivan mittaisina merkintöinä, että sitä lukea paukuttaa ihan huomaamattaan kymmeniä sivuja yhteen putkeen. Sellainen on minulle äärimmäisen harvinaista, koska keskittymiskykyni on tätä nykyä niin olematon.

Suuri osa K. Kinskin elämästä oli ainakin tuon kirjan perusteella silkkaa huoraamista, siis joko ihan seksuaalis-fyysisessä mielessä tai sitten filosofisesti. Näyttelijänä Kinski piti itseään prostituoituna ja oli valmis tekemään rahasta aivan mitä hyvänsä. Minusta tuo on loistava asenne, paljon parempi ja rehellisempi kuin se että olisi nähnyt itsensä jonain suurena taiteilijana ja pyhänä ilmestyksenä jonka näkemys on jumalainen ja jonka paskakaan ei haise.

Kinski myös halveksi avoimesti työnantajiaan, eli tuottajia ja ohjaajia ja kaikkia muitakin, siis ainakin miespuolisia - mutta teki siitä huolimatta niille töitä. Minun mielestäni tuo on äärimmäisen kiinnostavaa, sillä olen pohtinut niin paljon työnteon moraalia. Ehkä moraalikysymys muuttuu tarpeettomaksi, mikäli myöntää avoimesti moraalittomuutensa ja halveksuntansa? (Ne minä kyllä voisin myöntää jokaiselle joka haluaa kuunnella, ja niillekin jotka eivät halua). Sitäkin voi miettiä, onko moraalilla tai moraalittomuudella mitään virkaa mikäli maailma ei edes ole todellinen?

Niin, Kinskistähän on esitetty insestisyytöksiäkin. Niistä en osaa sanoa juuta enkä jaata, saattavat olla totta tai sitten eivät mutta enpä ihmettelisi yhtään vaikka olisivatkin totta. Eipä se silti minun mielenkiintoani vähennä, yhtä lailla minä olen kiinnostunut vaikkapa Carl Panzramista johon verrattuna K. Kinski oli kiltti kuin kissanpentu. Se nyt vain sattuu olemaan sillä tavalla että mielipuolet ovat minun alaani ja hullumpi parempi.