3.8. 2013

Jokaisen on joskus elämässään tehtävä suuria ja kauaskantoisia päätöksiä vaikka se tekisi kipeääkin. Minä tein sellaisen päätöksen justiinsa äsken ja ajoin viikset pois. Pois pois siitä viikset, hus tiehenne!

Nyt minulla on naamajouhet täsmälleen kuin Abraham Lincolnilla. Ja saattaahan se olla että minunkin valintani presidentiksi aiheuttaisi sisällissodan.

Pöljät viikset, aina niitä sai olla trimmaamassa etteivät ne menneet ylähuulen päälle tai eksyneet jopa suuonteloon, hyi! Muutenkin ne olivat/ovat ihan eri paria muun kasvoalueen turkispeitteen kanssa, kun ovat harvat ja paljon vaaleammat kuin parta. Mutta kyllä minä olen sen aina tiennyt että minun osat on menneet kokoonpanolinjalla sekaisin jonkun muun kanssa. Juuri nuo viikset ovat hyvä esimerkki, ja sitten hartiat ja rintakehä ovat paljon kookkaammat kuin kroppaan muuten sopisi, luuston kasaamisessakin on siis tehty joku moka. Ja myöskin on vielä nenä, joka on aina tuntunut jotenkin vieraalta.

Aivojen piuhoitus onkin oikein luku sinänsä, siinä on tyritty raskaimman jälkeen. Äly- ja logiikkakeskus on parasta luokkaa mutta sitten on tullut joku nakkisorminen kesäduunari ja pilannut koko homman sottaamalla sen juotoskolvinsa kanssa. Lopulta valmis tuote on kärrätty häpeillen pomon luokse ja sanottu että katso nyt kun tästä tuli vähän tällainen, mitä tälle tehdään, pitäisiköhän romuttaa koko hoito. Pomo on vähän aikaa mulkoillut, pössytellyt savuja sikaristaan ja tuumannut että pistetään eteenpäin vaan, ei noita kukaan huomaa ennen kuin on liian myöhäistä mutta jatkossa teet parempaa duunia tai joudut vessoja siivoamaan, onko selvä.

Mutta missä on se tyyppi jolla on minun oikeat viikset ja nenä ja yläkropan luut? Olisi kiva tavata se ja nähdä tunnistavatko sen viikset ja nenä ja luut heti oikean isäntänsä.