7.10. 2013

Oli oikein hyvä ja tehokas terapiasessio tänään. Käsiteltiin minun patologista kammoani ja vihaani humalaisia kohtaan.

Minä sanoin sille terapistille että minusta känninen on sekä ENEMMÄN että VÄHEMMÄN kuin ihminen. Se on siinä suhteessa enemmän että alkoholi poistaa siltä estot, jolloin yksilön todellinen, salattu minä tulee esiin. Kännissä ihminen on rehellisimmillään ja avoimesti sitä mitä on! Joku voi olla hauska ja mukava ja joviaali, mutta valitettavasti suurin osa on jotain aivan muuta. Jurripäinen uuvattihan on useimmiten väkivaltainen riidanhaastaja, joka mölisee ja haisee ja käyttäytyy vielä arvaamattomammin ja ymmärtää puhetta vielä huonommin kuin selvänä ollessaan. Kun tuollaisesta ongelmajätteestä sanoo että se on enemmän kuin ihminen, on syytä pitää mielessä että evoluution aikaansaannokset eivät välttämättä aina ole kivoja tai muuten sellaisia kuin luulisi ja toivoisi.

Sen sijaan känniääliö on siinä mielessä minulle vähemmän kuin ihminen, että itselleni asettamani kohteliaisuus- ja etiikkasäännöt eivät päde humalaisiin. Jos kännikala on rasittava tai epäkohtelias tai änkeää liian lähelle haisemaan viinalta tai möykäröi muuten vain, niin minun mielestäni on täysin sallittua vaikka potkaista sitä. Tai mojauttaa jollain tylpällä esineellä niin että lamppu sammuu ja saapuu oikea yö. Ei ole kivaa ajattelua mutta näin se minusta on, valitettavasti. Siitä on ajan saatossa tullut jonkinlainen tolkuton ehdollistuma: Siinä missä hyvän ruuan tuoksu herättää nälän, jo pelkkä viinan haju herättääkin aggression.