Thursday, March 26, 2015

26.10. 2013

No niin, nyt kun tämä päiväkirjaproggis alkaa toden teolla lähestyä loppuaan, olisi oikein mahtavata ja ylösrakentavaista lausua joitakin luottavaisia sanoja sekä omasta että maailman tulevaisuudesta.

Ei vain ole juuri mitään sanottavaa. Ja jos luottavaisesti puhuisi, se menisi jo valehtelun puolelle, hahaa. Oma tulevaisuus on sellainen kuin on, en ajattele sitä järin aktiivisesti mutta sen nyt voi sanoa että sentään olen sitä mieltä että minulla luultavasti on jonkinlainen tulevaisuus. Jos en olisi sitä mieltä, olisi aika turhanpäiväistä edes kirjoittaa näitä höpinöitä tänne.

Ja mitä maailmaan tulee, niin eihän tämä MAAILMA ole mihinkään menossa. Ihmisille voi kylläkin käydä köpelösti. Ihmiset vain tuppaavat omahyväisesti puhumaan maailmanlopusta silloin kun ne tarkoittavatkin omaa loppuaan. Ja minä todellakin luulen että ihmiskunnalla ei ole enää mitään toivoa. Olisi kiva ajatella että on, mutta kun en usko siihen niin en usko.

Ihmiset eivät muuta tapojaan eivätkä luovu saavutetuista eduista ennen kuin on kertakaikkinen pakko. Hivenen paradoksaalisesti olen sitä mieltä että ainoastaan jokin valtavan mittaluokan katastrofi voi enää pelastaa ihmiskunnan. Sellainen, joka pyyhkäisee yli koko maapallon ja saa ihmiset taas keskittymään perusasioihin eli hengissä pysymiseen. Siis ne, jotka ylipäätään ovat selvinneet hengissä. Se voi olla meteoriitti tai supertulivuoren purkaus tai tarpeeksi suuri ydinräjähdys (tahallinen tai tahaton) tai sitten jokin muu vastaava.

Olen kyllä sen verran masokisti ja lisäksi utelias, että haluaisin itse päästä kokemaan sen. Siinähän sitä on odotettavaa tulevaisuudelle, hah hah haa! Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen spektaakkeli ja se, jäisinkö itse henkiin ja kuinka pärjäisin pölyn laskeuduttua.

No comments:

Post a Comment