Odotan
ja pelkään koko ajan että sossu yrittää alkaa kyörätä minua
sairasloman hakuun ja sitten kaikki menisi sekaisin. Tiedän että
tuo on osittain irrationaalinen pelko, tokkopa ne nyt tosissaan
alkaisivat painostaa, mutta yhtä lailla se epäirrationaalinen pelko
ahdistaa kuin rationaalinenkin.
No,
saanpahan sentään asioita tehtyä enkä ole lamaantunut tai
masentunut. Ja pitkään meni todella hyvin, joten täytyy olla
kiitollinen siitä ajasta. Nyt on vähän vaikeampaa mutta eiköhän
tämä tästä taas suttaannu.
Ärsyyntymisessä
on tietysti myös hyvät puolensa. Nykyisin tuntuu siltä että minä
ärsyynnyn ahdistuessani enkä masennu, ja se pitää toimintakyvyn
kunnossa. Ja vaikka sitä toimisi kiroillen ja suuttuneena, niin mitä
sitten? Pääasia että toimii. Ei kai siitä mitään tyylipisteitä
jaeta.
Ja
nyt minulle on alkanut tulla mieleen, että tuo sossun kanssa
sählääminen saisi pikkuhiljaa luvan loppua. Olen tyystin
kyllästynyt tekemään tiliä asioistani ja tuloistani ja menoistani
ja täyttämään sitä helvetin kolmisivuista lomaketta joka ikinen
kuukausi. Ja odottamaan koska voi printata tiliotteen ja koska sitä
ja koska tätä. Mittani alkaa kerta kaikkiaan olla täynnä tuota
potaskaa.
Olen
tässä ajatellut, että mahtaisikohan joku julkaista tämän
päiväkirjan. Luulisi että tämä olisi mielenkiintoista luettavaa,
enkä mielestäni kirjoita kovin huonosti. Eivätkös kaikki aina
olisi mielellään lukemassa toisten päiväkirjoja? Minusta ihmisten
olisi ihan hyvä tietää miltä elämä täällä marginaalissa
näyttää, ja ennenkaikkea olisi oikein terveellistä tietää se
miltä se valtavirta täältä käsin näyttää! Syrjäytymisestä
hölötetään koko ajan ja lähinnä siitä puhuvat ne joilla ei ole
aiheesta minkäänlaista kokemusta, mitä nyt ovat lukeneet jotain
tutkielmia ja raportteja ja istuneet seminaareissa ja joskus nähneet
jonkun spurgun jossain. Tässä nyt olisi yksi syrjäytynyt
mielipuoli valmiina jakamaan tarinansa.
Ja
eihän tämä nyt sentään ole pelkkää maailmantuskaa ja
paasaamista, vaan onhan tässä paljon muutakin huttua. Oikeastaan
kaikkea mitä on tullut mieleen näiden kymmenen kuukauden aikana.
Pieruhuumoria unohtamatta, hehhehheh.
(myöhemmin)
Puhelinmyyjä
soitti.
Myyjä: No se ja se eukko
siitä ja siitä firmasta hei.
Jani: Moi.
M: Meillä olis etuja
Forttumin asiakkaille. Tehän ootte Forttumin asiakas, eikö vain?
J: Yyy-y.
M: Saatais tarjota
edullista tapaturmavakuutusta Forttumin asiakkaille.
J: Ei oo mitään
tarvetta sellaselle.
M: Meinaakko ettei sulle
ikinä satu tapaturmia?
J: Ei mulle mitään
satu, mä oon jumalan erityissuojeluksessa.
No comments:
Post a Comment