18.9. 2013

No niin, mutsi ja faija ja mummo ja pappa on taas tsekattu. Tämä olikin tosiaan jo kolmas kerta tänä vuonna kun kävin kotopuolessa, siitäkin huomaa että kunto on aika kohdillaan. Yleensä on ollut hyvä kun olen juuri ja juuri kyennyt kerran vuodessa raahaamaan itseni sinne. Ja oli kyllä mainio ja kiva reissu, ei ahdistanut yhtään.

Heräsin eilen puoli kymmenen paikkeilla ja aamutoimien sekä Pitkon ulkoilutuksen jälkeen lähdin liikkeelle. Olin Ulvilassa Pappilanlammen palvelukodilla jo ennen yhtä, Maija -mummo oli siellä huomattavasti pirteämpänä ja parempikuntoisena kuin olin odottanut. Oikein jees ylläri, ei voi muuta sanoa. Siinä sitten kelailtiin jonkin aikaa maailman menoa reippaasti pärmeltäen, haukuttiin poliitikot ja Jari Tervo.

Sen jälkeen pakkasin Maijan autoon (se jaksoi hyvin kävellä parkkipaikalle) ja mentiin tsiigaamaan pappaa. Ei ollut pitkä matka, hyvä jos sata metriä koska Väinö -pappa asustelee saman palvelukotikombinaatin dementiaosastolla. Se on nyt ollut siellä pari vuotta, yhteiselo mummon kanssa kävi mahdottomaksi kun Alzheimer rupesi pahenemaan oikein tosissaan. Luulisin että viimeinen pisara Maijalle oli se yö kun Väinö lykkäsi jalkansa vessanpönttöön ja sanoi että hän menee nyt tänne, eikä suostunut tulemaan pois. Ja kun mummo on itsekin ajoittain tosi huonokuntoinen ja välillä sitä viedään pillit vonkuen sairaalaan, niin millä semmoinen muka olisi voinut hoitaa itseään isompaa miestä joka eksyi siinä 45 neliön kämpässä?

Väinö oli sängyssä peiton alla ja kurkki sieltä kuin linnunpoika. Kyllä se minut taas tunnisti ja oli tyytyväisen näköinen. Vähän aikaa siinä praakailtiin ja sitten alettiin Maijan kanssa kyörätä Väinöä kahvipöytään. Siinä olikin tekemistä... Niin siinä vaan on käynyt että osat ovat vaihtuneet, joskus minä olin pieni ja avuton ja pappa minua nosteli ja hoiti ja nyt oli minun vuoroni. Oli se Väinö parka kankea ja pieni ja laiha ja luinen, mutta saatiin se ylös ja liikkeelle rollaattorin kanssa. Se parinkymmenen metrin matka sinne kahvipöytään kesti kauan, Maija sitä usutti kävelemään ja sanoi että tules nyt. Minä tuumasin siihen että tämähän on kuin Pitkon kanssa ulkoilisi.

Viimein pappa sai kahvikupin kouraansa, pullaa se ei meinannut hoksata syödä ennen kuin mummo käski ja minä sanoin että syö nyt pois se käntty, se on sen verran hyvän näköinen että jos sinä et syö sitä niin minä syön, hohoh. Siinä papan kahvitellessa sain myös kuulla arvion ulkonäöstäni kahdelta muorilta jotka nököttivät siellä salin nurkassa. "On tua iha miähen näköne... vissiin", sanoi toinen. "On kai", tuumasi toinen. Sitten seurasi pitkä tauko. "Mut oli ne meenki miähet miähen näkösii", sanoi se ensimmäiseksi puhunut. "Juu", tuumasi toinen. "Ja teki ne sentäs töitäki", täräytti toinen painokkaasti. Siinä kohtaa minua vähän nauratti.

Sitten vein mummon takaisin omaan kortteeriinsa ja jatkoin matkaa Poriin. Siellä oli ohjelmassa nelisen tuntia yleistä hölinää mutsin ja faijan kanssa, oli tosi jees. Ajattelin että jospa iltasella ehtisin Forssaan asti ennen kuin tulee pimeä, mutta enpähän ehtinyt kuin Huittisiin. Yllättävän mukava oli silti ajella, liikennettä oli vähän ja ajoin sellaista... no, sanotaanko että tyypillisen reipasta tahtia. Ja sitäpaitsi minulla oli hyvää matkaseuraa: Johnny Winter, John Mayall, Ramones, Juice Leskinen, Jimmy Cliff ja Hassisen Kone.

Olin himassa juuri ennen kymmentä. Pitkolla oli ollut oikein riemukasta, se oli päässyt Reetan luo aiheuttamaan kissoille traumoja ja syömään niiden ruuat. Yleensä olen noiden reissujen jälkeen ollut täysin tattis mutta nyt olin ihan pirtsakka, katselin futista ja sitten kun ManU teki jo kolmannen maalin lähdettiin Pitkon kanssa ihan kunnon iltalenkille. Me ei olla mitään ManU -faneja, meinaan.

Tänään olen pitänyt kotipäivää. Pyykit ovat koneessa ja kohta nakkaan ne narulle, sitten mennään pihalle ja tsekataan postit. Otetaan nyt ihan lunkisti, huomenna onkin taas terapiaa.