26.8. 2013

Että mitähän sitä jatkossa elämällään tekisi, niin! Eihän minusta oikein ole esim. ammattirikolliseksi tai gigoloksikaan, kun on tuota paniikkioireilua ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Se olisi vähän noloa jos menisi pankkiin putkisukka päässä ja viulukotelo kourassa, ja sitten siinä ovella pitäisikin pysähtyä ajattelemaan rauhallista merimaisemaa tai Saturnusta jotta saisi itsensä rauhoittumaan ennen ryöstötapahtumaa, ja mummot töykkisivät rollaattoreilla persuksiin ja huimisivat käsilaukuillaan että väistä nyt jolppi siitä ja ota se pipo pois silmiltäsi.

Sitten tuo gigolohomma, ei sekään oikein natsaisi. Minullahan on noiden sosiaalisten pulmien lisäksi myös aika snadi... ohoh, nyt ennen kuin tulee väärä käsitys niin se on siis MUKAVUUSALUE joka on aika snadi! Se ulottuu ehkä parinkymmenen kilsan säteelle tästä himasta enkä mä tiedä kuinka paljon tästä lähistöltä löytyisi maksukykyisiä leskirouvia. Ja sitten kun olen vielä niin laiskakin, tuommoinen fyysinen aktiviteetti voisi käydä pitkässä juoksussa aika rasittavaksi.

Minähän osaan oikeastaan vain kolme asiaa: Osaan jotenkuten piirtää, sitten osaan kertoa huonoja vitsejä (kts. yllä) ja osaan kirjoittaa. Mutta piirtäminen on vähän sellaista ja tällaista, se on mielialahommaa, ei se voi koskaan olla muuta kuin harrastus. Huonoille vitseille on tietysti aina kysyntää mutta en minä miksikään stand up -koomikoksi voisi ikinä ruveta, siinä on justiinsa jo mainitut pulmat ja en minä jaksa missään lavalla seistä, korkeintaan voisin olla sit down -koomikko. Ja sitten on vielä se yleisö, minun jututhan olisivat ihan helmiä sioille. Että pitäisi muka ruveta naurattamaan jotain jakkupukuämmiä ja pikkutakkiääliöitä, ei ikinä. Mieluummin istuisin siihen lavan reunalle ja huutaisin että nyt te kerrotte minulle vitsejä ja viihdytätte minua tai minä tulen täältä ja roimin ympäri korvia ja nakkelen ne teidän drinksut pitkin seiniä.

Jäljelle jää siis kirjoittaminen. Sen minä osaan ja sitä voipi tehdä kotona yksinänsä toisin kuin noita gigolohommia ja siitä ei ehkä joudu linnaankaan. Kirjoittaminen on siitäkin hyvä juttu että se ei ole mitenkään sidoksissa mielialaan tai fiilikseen tai kuun vaiheisiin tai Euriboriin, vaan tekstiä tulee AINA. Niinkuin nytkin. Tätähän piisaisi vaikka kuinka pitkälle. Ja sitten vielä se kun se teksti on niin loistavaa! Oivaltavaa, hauskaa ja eläväistä! Ai jai sentään! Ainoa mikä voittaa mahtavuuteni kirjoittajana on myötäsyntyinen ja nöyrä vaatimattomuuteni.

Yksi probleemi siinä on. Olen tosi kammottavan huono markkinoimaan itseäni. Ja sitten on myös se että minä en sallisi ihan kenen tahansa vatussin julkaista tekstejäni, eikä niitä saa muuttaa. Mutta kun ei näköjään muu auta niin kai minun on yritettävä kirjoittaa itseni pois tästä limbosta jossa olen valunut vuosikaudet.