Tähän
fiilikseen sopii runo jonka joskus kirjoitin. Tässä se on:
Syksyn poika
Kun kesä oli mennyt ja jouluun vielä kauan
ilta
oli liian lyhyt, aamu saapui kovin pian
tuoden
piiskaavan sateen jonka halki matkasin
ohi
kioskin ja pellon
sekä
ali rautatien.
Noina päivinä mieli oli synkkä kuin taivas
ja
laukku harteilla painoi paljon.
Tunsin
kaikki oikopolut
mutta
matka oli pitkä
ja
syksy oli surujen aikaa.
Yön jälkeen kuulas sää ja kirpeä aamu.
Ohut
jääkuori eilisen lammikoissa.
Kirjavien
lehtien karhea kahina
harmaiden
saappaiden alla.
Isot pojat seisomassa alikulun luona,
katseet
raskaana taakkana niskassani.
Missä
he ovat nyt?
Onko
muistojen portti tänään suljettu heiltä?
Minulla
on siihen avain
kuluneessa
nauhassa kaulassani.
Haluaisin jo antaa sen pois.
No comments:
Post a Comment