Thursday, December 11, 2014

7.6. 2013

Tänään on ollut aika hankala päivä. Olen ollut hiukan ahdistunut ja pahalla päällä. Vituttaa, suorastaan. Aamulla kierin sängyssä ja maha oli kipeä ja kakarat melskasivat ulkona, vihdosta viimein könysin ylös, suoritin aamutoimeni ja lähdin käymään Kirjapörssissä ja kirjastossa.

Kirjapörssi vielä sujui mutta kirjastossa olikin jo vaikeampaa. En tiedä mikä siinä on, mutta minulle tulee siellä usein hankala olo. Siellä on jotenkin painostava ilmapiiri, huonot vibat ja negatiivinen feng shui. Ehkä se johtuu hiljaisuudesta? Yleensä minä kyllä tykkään hiljaisuudesta mutta en julkisilla paikoilla, siellä se on hivenen uhkaavaa ja kun ei ole kuuloärsykkeitä, levottomana vaelteleva mieli keskittyy turhan helposti omaan itseen ja omaan oloon. Ja sitten se olo onkin äkkiä huono.

Poistokirjahyllyssä oli opus nimeltä "Janin tarina", olin ensin ihan fiiliksissä kun ajattelin että se kertoisi minusta. Mutta eipäs se kertonutkaan minusta vaan Jani Sievisestä, pöh. Pettymykseni keskellä kuitenkin oivalsin että jos se olisi minusta niin eihän se sitten olisi poistokirjahyllyyn joutunut eikä sitä löytyisi muistakaan hyllyistä, vaan joku olisi sen hetimiten varastanut ja pitäisi nyt aarteenaan ja lukisi sitä aina vessassa.

Nyt olen pönöttänyt kotona jo pari tuntia ja olen entistäkin kärttyisämpi. Ulkona jyrisee ukkonen ja se sitten riepoo minua, kun pitää arpoa että pitäisiköhän sammuttaa tietokone ja nyppiä johdot irti pistorasioista vai mitä tässä tekisi. Eikä minua huvittaisi arpoa yhtään mitään vaan tahtoisin olla rauhassa... Mikä herättääkin kysymyksen, että miksen sitten sammuta konetta HETI ja nypi piuhoja irti ja mene laiskanlinnaan lukemaan?

Hyvä kysymys, hahaa. Ah, näitä elämän mysteereitä!

Mutta nyt kun kaimapojista tuli puhe niin jatketaanpas vielä. Kansanedustaja Jani Toivola oli tämänkertaisessa Iltalehden blogissaan jättänyt sukupuolineutraalista avioliitosta vouhkaamisen sikseen ja kirjoitti sen sijaan vanhemmuuden kustannuksista työnantajille. Minä kommentoin seuraavasti: "Olen jo pitkään vaatinut lisääntymisen kieltämistä koska se ratkaisisi ajan mittaan kaikki yhteiskunnalliset ja taloudelliset ongelmat. Myös tämän".

Minähän olen tunnustautunut antinatalisti, nihilisti ja mulkvisti, mutta minusta puhe "vanhemmuuden kustannuksista" kuulostaa jotenkin patologisen sairaalta. Ja että nyt työnantajia pitäisi siitä jotenkin hyvittää. Niin että mitä helvettiä? Eivätkö tässä kaikki maksa vanhemmuuden kustannuksia? Minäkin maksan perkele työmarkkinatuesta 20 prossaa veroa ja silläkin rahoitetaan päivähoitoa ja peruskoulua ja hoidetaan kersojen korvatulehduksia. Jopa ne VANHEMMAT maksavat vanhemmuuden kustannuksia ja vieläpä ihan omista lompakoistaan!

Juu. Kyllä se niin vaan on että lisääntymisen kieltäminen on ainoa ratkaisu. Tulee meinaan halvaksi. Jonkinlainen eläkepommi on tietysti tulevaisuudessa odotettavissa mutta ainakaan seuraavan sukupolven ei tarvitse siitä välittää kun koko sukupolvea ei edes ole.

No comments:

Post a Comment