4.7. 2013

Rahatilanne alkaa vaihteeksi olla snadisti huolestuttava. Lompuukissa on vielä rahaa, mutta pankkitilin saldo näyttää varttia vaille kriittiseltä... Astrologit sun muut horoskooppi-hourailijat puhuvat paljon taivaankappaleiden liikkeistä ja yhteisvaikutuksista, mutta minä poika tiedän sanoa että silloin kun hammaslääkärikäynti, vuokranmaksu sekä sähkölaskun eräpäivä ovat läheisessä konjunktiossa, on tiedossa finanssipoliittisia haasteita ja vitutuksensekaista ähinää. No, onneksi tässä kaameassa kosmisessa yhtälössä pelastus saapuu ensi viikolla työmarkkinatuen muodossa.

Tulipa muutama päivä sitten kutsu ysiluokan luokkakokoukseen, jonne en kylläkään mene. Ensimmäinen kokous oli vuonna 2000 ja siellä kävin kun oli lyhyt matka ja olin vielä lähes täysin toimintakykyinen, seuraava oli vuonna 2005 (eräänä syyskuisena perjantaina, ja juuri tuota nimenomaista perjantaita edeltävänä päivänä olin vihoviimeistä päivää töissä ikuna) ja nyt olisi taas uutta tyrkyllä. Lähetin vastauksen hetimiten ja sanoin että sori, en paljon sosialisoi nykyään. Mutta sanoin myös että jos näitä vielä tulevaisuudessa järjestetään niin joskus 2030 -luvulla voisin taas osallistua, hahaa! Lähetin myös terveisiä kaikille, enkä pelkästä kohteliaisuudesta.

Ysiluokka oli ehkä ekaluokan ohella tavallaan se helpoin. Kasiluokka oli täyttä helvetinperkelettä (ei tosin samalla luokalla olleiden tyyppien vuoksi), mutta ysiluokalla tilanne onneksi rauhoittui. Oli pieni luokka silloin, vain 19 oppilasta ja se sopi minulle hyvin. Vaikka joskus taannoin kirjoitinkin tänne etten kouluaikana välittänyt kenestäkään mitään, niin kyllä minä kuitenkin toivon että noilla kaikilla menisi mahdollisimman hyvin ja olisivat iloisia elämässään. Paitsi niillä jotka äänestävät tahi sympatisoivat kokoomusta, hähähäh.

Minä kun olen aina ollut peräti surkea ihmissuhteiden ylläpitäjä, niin jotenkin niistä tyypeistä jotka sattuma ja oppivelvollisuus viskasivat osaksi minun elämäni kulkua tuli kumman tärkeitä. Sitten kuitenkin, vaikka kouluaikoina pidin useimpia niistä typerinä ja rasittavina ja ärsyttävinä ja ne olivat varmasti aivan samaa mieltä allekirjoittaneesta. Loppujen lopuksi samalla luokalla olleiden joukossa on vain pari tyyppiä joita muistelen pahalla, ja molemmat niistäkin pässeistä olivat jo ysiluokkaan mennessä häipyneet.

Sitä en tiedä moniko muistelee minua pahalla. Varmaan niitäkin on ainakin muutama, ja enpä minä voi heitä siitä syyttää.

No niin, ja sitten päivän muihin aiheisiin. Katselin eilen HBO:n leffan Temple Grandinista ja olin tosi positiivisesti yllättynyt. Claire Danes teki mahtavan roolityön! Ja hyvin siinä oli saatu tuotua julki se kuinka hankalaa on elämä aistiyliherkkyyksien kanssa... Etenkin äänet suorastaan tunkeutuivat korviin, välillä se porttien kolina oli melkein sietämätöntä ja sai säpsähtämään ihan kuin oikeassakin tilanteessa.

Ja ne liukuovet! Helvatan liukuovet, en paremmin sano! Minä en kammoa niitä niin paljon kuin Temple Grandin, mutta en myöskään tykkää niistä vähääkään. Minusta ne ovat yksi ihmiskunnan pirullisimmista keksinnöistä, ja se on jo paljon sanottu. Minä kun kohtaan liukuoven, vedän hartiat kyyryyn ja irvistän ja harpon kovaa vauhtia suoraan kohti ovien keskipistettä ihan varmana siitä että jokin menee pieleen.

Ja joskus muuten meneekin. En tiedä mikä siinä on, mutta välillä ne tunnistimet eivät reagoi minuun. Ovi pysyy kiinni, ja siinä minä sitten töllistelen. Pian joku muu tulee paikalle ja ovet aukeavat nätisti ihan kuten asiaan yleensä kuuluu, ja minä luikahdan äkkiä sisään tämän henkilön jäljessä johon liukuovet suhtautuvat ystävällisesti ja hyväksyen. Varmaan tuota sattuu kaikille joskus, mutta minä otan sen erittäin henkilökohtaisesti, hahaa.