Sunday, December 21, 2014

2.7. 2013

Nyt onkin ollut taukoa päiväkirjanpidossa. Ja syy siihen on yksinkertaisesti se, että on ollut parempaa tekemistä! Olen seurannut futiksen Confederations Cupia (Brasilia voitti, BLAAAAHH), kirjoitellut ahkeraan nettifrendien kanssa ja maalannut, pitkästä aikaa. Reetan varastossa oli jemmassa vanha sängyn pohjalevy, nyt vihdoista viimein kaivoin sen sieltä ja maalasin siihen valtavan apinannaaman. Olin ajatellut että voisin yrittää myydä sen mutta nyt olen jo kiintynyt siihen, joten voipi olla että myymättä jää.

Brasiliassahan oli kovat mielenosoitukset ja mellakat jalkapallokisojen aikaan. Eikä se ollutkaan mikään ihme... Niin paljon kuin futiksesta tykkäänkin ja pidän sitä huomattavasti merkittävämpänä kansojen yhteisymmärryksen edistäjänä kuin kaikenmaailman YK -järjestöjä yhteensä, niin on siinä ne ikävät varjopuolensakin. Huliganismi ja muu idiotismi nyt tietenkin, korruptio ja rikollinen kähmintä ja ottelutulosten manipulointi samoin - ja sitten se että isojen kisojen järjestäminen tulee aivan tolkuttoman kalliiksi. Sama koskee tietenkin myös olympialaisia, jotka nekin ovat seuraavaksi Brasilianmaalla...

Kyllä minä ymmärrän että kansaa ottaa pattiin kun tuloerot ovat massiiviset ja sosiaaliset ongelmat valtavat, ja sitten niiden korjaamiseen keskittymisen sijaan rahat upotetaan stadioneihin ja hyvässä lykyssä vielä tiellä olevat tai muuten epäsopivat asuinalueet jyrätään sileäksi siinä samalla. Joutaa minun puolestani vähän mellakoidakin. On muuten peräti uskomatonta että Brasilia sai sekä olympialaiset että futiksen MM -kisat! Saapa nähdä miten ne sujuvat, kun tuon Confederations Cupinkin kanssa meinasi jo olla vaikeaa.

Kävin eilen hammaslääkärissä. Käynnin piti olla jo 24.6. mutta siirsin sen, kun kellonaika oli turhan aikainen... Tarkastuksessa löytyi vain yksi (1) reikä ja se paikattiin heti. Koko hela hoito maksoi Kela-korvauksen jälkeen 162 euroa. Kallista on mutta olkoon, voisihan sitä pistää fyrkkansa paljon turhempaankin kuten viinaan, matkailuun tai seuraelämään. Yök!

Sepä kylläkin hiukan ottaa kupoliin, että yksityisellä käynnistä ei enää saa sossusta latiakaan takaisin. En minä koko summaa vaatisi, vaikka sen Kela-taksan mukaan korvaaminen riittäisi, mutta se on naurettavaa ettei saa mitään kun kerran jatkuva hoidon tarve on olemassa. Eli minun ahdistuneen kurjimuksen pitäisi vielä lisätä julkiseen terveydenhuoltoon kohdistuvaa ylikuormitusta ja mennä väkisellä sinne panikoimaan ja saamaan ties minkälaista hoitoa ja kohtelua... Juu ei kiitos, mieluummin maksan enemmän ja marisen sitten lopun edestä.

No comments:

Post a Comment