Keskustan
puheenjohtaja Juha Sipilä puolestaan sai keuhkoveritulpan. Nyt
Sipilä makaa sairaalassa ja bloggaa ja twiittaa sieltä niin että
netti raikaa ja hongat humisevat. Tuo uutinen pasahti eetteriin
eilen, ja koska kerran olen karmea kyynikko ja vielä karmeampi
nihilisti, ensimmäinen mieleeni tullut ajatus oli tämä: "No
niin, nyt Keskusta voittaa seuraavat eduskuntavaalit ja Sipilästä
tulee pääministeri". Saapa nähdä olenko oikeassa, mutta
todennäköisesti olen. Minulla on sellainen ikävä tapa.
Keuhkoveritulppa on paljon parempaa mainosta kuin yksikään
maakuntakiertue.
Urheilussa
taas on tullut dopingkäryjä. Eivätkä kärähtäneet ole olleet
pelkkiä iranilaisia painonnostajia ja valkovenäläisiä
moukarimiehiä, vaan sprinttereiden ykköskaartia Jamaikalta ja
Jenkeistä: Asafa Powell, Tyson Gay, Sherone Simpson. Että sillä
lailla. Tähän tahtiin kun tulee käryä, niin Moskovan MM-kisoissa
jollakin suomalaisellakin saattaa jo alkaa olla mahdollisuudet päästä
jossain lajissa alkuerästä jatkoon!
Se
onkin muuten jännä homma tuo urheilu. Vaikka minä olen aina
kaikkea (tai melkein kaikkea) isoa bisnestä ja kaupallisuutta ja
siihen liittyvää kieroilua vastaan, nämä dopinghommelit eivät
ole koskaan saaneet minua ajattelemaan että lopettaisin urheilun tai
edes joidenkin lajien seuraamisen.
Syy
voi olla yksinkertaisesti se että pidän urheilusta niin kovasti,
mutta luulisin että asiaan liittyy muutakin. Nimittäin vaikka
olisit doupannut kuinka paljon hyvänsä, niin silti pitää tehdä
se suoritus ja silti pitää treenata. Ei kukaan juokse satasta alle
kymmenen sekunnin pelkillä mömmöillä, eikä kukaan työnnä
kuulaa 21 metriä tuosta vaan, vaikka steroidipiikin jättämiä
reikiä olisi perseessä niin että tuulisella säällä takamus
vinkuisi kuin kukkopilli.
Taide
ja urheilu - siinä ovat oikeastaan ne kaksi syytä joiden takia
ylipäätään jaksan ollenkaan sietää ihmiskuntaa. On hienoa kun
ihmiset ovat luovia ja tekevät upeita juttuja ja käyttävät
mielikuvitustaan, ja yhtä lailla on hienoa kun ihmiset ottavat
kropastaan kaiken irti ja ylittävät itsensä tehden uskomattomia
suorituksia. Molemmissa on sitä jotain, siinä on se mitä ihminen
voi parhaimmillaan olla ja vaikka molempiin liittyy lieveilmiöitä
niin so what? Parempi on olla taidepiirien jalustalle nostama
reliikki tai kilpailukiellon saanut doping-urheilija kuin joku
bisnesidiootti, politiikan pyrkyri tai muu limanuljaska. Kumpikin on
sentään JOSKUS tehnyt jotain todellista.
Mutta
se tietysti sylettää, että aina pitää käryn jälkeen jatkaa
sitä huijjausshowta ja ruveta osoittelemaan syntipukkeja. "Joo,
fysioterapeutti antoi pillerin ja minä olin luottavainen ja kiltti
ja söin, kaiken minä pistän suuhuni niinkuin yksivuotias, pillerit
ja ötökät ja leegot. Olihan se pilleri näin jälkikäteen
ajateltuna aika epäilyttävän näköinen, semmoinen valkoinen se
oli ja pyöreä. Ja se fysioterapeutti oli myös kauhean epäilyttävä
kuulkaas, kyllä minä sitä vähän epäilin ja managerin ja
valmentajan kanssa yhdessä epäiltiin mutta näin tässä nyt pääsi
käymään. Epäilyttävä se oli, sillä oli kummallinen nimikin ja
epäilyttävästi antoi fysioterapiaa, taisi olla ihan Al-Qaidan
sabotööri-kätyreitä". Ja "talonmies pisti piikin
kankkuun kun kävelin ohitse, mitään en ehtinyt tehdä kun se
hyökkäsi sieltä pyörävaraston hämäristä ja sohotti neulalla
persiiseen, koitin minä sitä pois ravistaa mutta niin se roikkui
kuin terrieri. Apuakin huusin mutta kukaan ei kuullut, niiden vikakin
se vähän on että tässä sitä nyt ollaan kusessa kusipurkki
kourassa, en minä tiedä mistään mitään, kysykää talkkarilta
mitä siinä piikissä oli".
No comments:
Post a Comment