Ja
sitten muihin aiheisiin. Sosionomi Aaämkooksi opiskellessani kuulin
paljon puhetta käsitteestä nimeltä "elämänhallinta".
Elämänhallinta sitä, elämänhallinta tätä, lässyn lää.
Minulle muodostui sellainen käsitys että elämänhallintansa
menettänyt on joko huumaavia aineita (sis. alkoholi) eksessiivisesti
käyttävä tahi tyystin masentunut yksilö, joka ei pääse sängystä
ylös ja jättää kämppänsä ja itsensä siivoamatta, ei käy
töissä, syö mitä ja miten sattuu ja ylipäätään vain valuu
ympäriinsä vailla mitään kontrollia yhtään mihinkään.
Mutta
sitten kun tällainen henkilö pääsisi oikeiden palvelujen piiriin,
häntä voitaisiin auttaa saavuttamaan jälleen elämänhallintansa
ja lopulta sankarillinen ja ehdottoman ammatillinen työntekijä
olisi hoitanut sarkansa tehden itsensä asiakkaalle tarpeettomaksi.
Ja niin tämä entinen kurjimus rientäisi jälleen raittiina tai
korkeintaan kohtuukäyttäjänä suihkuun ja työmarkkinoille.
Tosielämässä
ei vain mene ihan tuolla tavalla. Koska tämä nyt sattuu olemaan
MINUN päiväkirjani, otan esimerkiksi itseni: Eihän minullakaan ole
mitään elämänhallintaa, siis tosiasiassa. Minulla ei ole
päihdeongelmia, syön hyvin, minulla on säännöllinen päivärytmi
ja saan pidettyä sekä itseni että huushollini puhtaana
(jälkimmäisen lievästä pölyisyydestä huolimatta), huolehdin
terveydestäni ja sitä rataa. Mutta ei minulla mitään
ELÄMÄNHALLINTAA ole. Koko hallinta on ulkoistettu eri
viranomaisille, enkä tiedä saanko sitä enää ikinä takaisin.
Taidan olla laitostunut, vaikken laitoksessa olekaan!
On
Kela, työkkäri ja ennenkaikkea sossu. Tälläkin hetkellä
pankkitilini käyttäjätunnukset sisältävä lappu makaa tuolla
keittiön pöydänkulmalla jotta muistaisin viedä sen
Reetta-tädille, joka printtaa sieltä tilitapahtumat joista
puolestaan selviää se etten ole jollain maagisella konstilla
rikastunut ja että olen maksanut tämän kuun vuokran. Sitten se
printti viedään sossuun ja siellä ne katsovat että on se onneton
olmi sen maksanut, kappas vaan, voidaan laittaa seuraavan kuun
toimeentulotuki maksuun.
Minähän
olen saanut toimeentulotukea vuosikaudet. Sinä aikana olen aina
hoitanut kaikki asiat 100-prosenttisen oikein ja maksanut jokaisen
laskuni ajallaan - myös sen vuokran. Mutta silti se lappu pitää
printata ja viedä sinne tämän kuun 20. päivään mennessä. Ei
siinä mitään, kyllä minä sen hyväksyn koska sääntöjen pitää
olla kaikille samat. Mutta silti jotenkin riepoo. Kyllä tässä
tuntuu siltä että joku ihan muu hallitsee minun elämääni kuin
minä.
Eilen
oli terapiaa. Nyt on tuo sossun lappu. Valitus kuntoutustuesta on
sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa. Sitten kun se hylätään
(hmmmm) pitää olla yhteydessä työkkäriin. Pian on taas se aika
kun tehdään asumistuen vuositarkastus. Niin juu ja pitäisiköhän
sitä sairaspäivärahaa yrittää hakea sitten joskus kun sossu
siihen patisteli... Ei oikein tunnu siltä että yksikään toimija
olisi yrittänyt tehdä itseään tarpeettomaksi, terapeuttia lukuun
ottamatta. Ja sitten jos se joskus onnistuu tarvitaan edelleen
lääkäreitä kirjoittamaan lausuntoja ja vähintään uusimaan
reseptejä.
Kun
on paniikkioireita ja ahdistusta ja muutosten sekä yllättävien
tilanteiden pelkoa ja Asperger selkeää järjestystä kaipaavine
luonteenpiirteineen, on helppo jämähtää tällaiseen. Tässä on
kumminkin aika turvallinen olla kun on tiukat kriteerit joiden mukaan
toimitaan ja rahaa tulee juuri sen verran että pärjää. Mutta
kyllähän tässä häkissä ollaan, ei siitä mihinkään pääse.
Kun saisi sitä häkin ovea edes sen verran raolleen, että pääsisi
kurkkaamaan ulos... Sitten voisi pähkäillä että ottaisiko
askeleen tai kaksi eteenpäin vai mitä tekisi. Mutta nyt ei voi
tehdä mitään, ettei menetä tukia ja ala hirveä show ja
paperisota. Sitä en jaksaisi millään, tiedän sen.
Kannustinloukuista
höpötetään nykyään koko ajan. Mutta ei minulla ole sellaista
tunnetta että olisi kannustettu yhtään mihinkään. Ainoa mihin on
kannustettu on se että haetaan lisää erilaisia etuuksia kuten
työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea ja sairaspäivärahaa.
Niistäkin on osittain tullut sellainen olo, että se suositteleva
instanssi vain haluaa minut pois omilta listoiltaan eikä suosittele
suinkaan siksi että se parantaisi minun olosuhteitani ja tekisi sen
kuuluisan oman elämän jatkamisen helpommaksi. Sossustahan se
sanottiin aika suoraan: "Kun sinä olet täällä meidän
listoilla". No niin olen, kun vakuutuslääkäreiden ja Kelan
mielestä minä kuulun sinne vaikka omastani ja muiden lääkäreiden
mielestä en kuulu.
Lähinnä
siksi minä olen niitä eläkkeitä ja kuntoutustukia hakenut että
saisi edes jonkinlaisen jatkuvan toimeentulon jota ei tarvitsisi olla
hakemassa uudestaan joka jumalan kuukausi. Siinä olisi sellainen
pohja jolta voisi jo yrittää ponnistaa, eikä niin haittaisi vaikka
muksahtaisi takaisin. Vähän aikaa huilattuaan voisi yrittää
uudestaan. Mutta eipä se näköjään onnistu, aika ja elämä vain
kuluu. Kyllä tässä on alettava kaavailla jotain muuta.
No comments:
Post a Comment