Nykyään
puhutaan paljon yhteiskunnan kahtiajaosta, mutta minä olen sitä
mieltä että se on pikemminkin jakautumassa kolmeen osaan:
Eliittiin, Taviksiin ja Luusereihin.
Otetaanpas
ensin se Eliitti. Minusta siihen kuuluu paljon muitakin kuin
poliitikkoja, rikkaita yrityspomoja sun muita vastaavia. Siihen
voidaan lukea myös julkkikset, urheilijat, edes jokseenkin varakkaat
yrittäjät, hiukankin tunnetummat toimittajat, kulttuurivaikuttajat
ja muut vastaavat. Perusteluna on se että nämähän limittyvät ja
lomittuvat ja liittyvät toisiinsa ties millä tavoilla: Urheilijat
ryhtyvät aktiiviuransa jälkeen poliitikoiksi, poliitikko on myös
väistämättä julkkis, yrittäjät sponsoroivat sekä poliitikkoja
että urheilijoita, toimittajat kirjoittavat näistä kaikista ja
liikkuvat niiden seurassa, kulttuurivaikuttajilla on pääsy joka
pöytään, politiikan toimittajat siirtyvät toimituksista
politiikkaan ja sitä rataa. Kaikki nämä liikkuvat toistensa
ympärillä kuin kalat vedessä ja niiden roolit hämärtyvät. Ja
jokaiselle on yhteistä se, että ne eivät tajua reaalielämästä
hittojakaan, vaan pyörivät siinä omassa maailmassaan joka on
suurinpiirtein yhtä todellinen kuin kolmenkymmenen euron seteli.
Sitten
ovat Tavikset. Jotkut voivat olla rikkaita, jotkut köyhiä. Jotkut
ovat korkeassa asemassa ja jotkut matalassa, mutta kaikki ovat
periaatteessa melko näkymättömiä. Tavikset pääsevät harvoin
kiipeämään ylöspäin Eliitin joukkoon sillä niiltä puuttuu
paitsi vetovoima, myös siihen tarvittavat kontaktit ja
hyvävelikaverit. Tippuminen alaspäin Luuserisakkiin on sen sijaan
erittäin mahdollista! Tavikset tuppaavat hyväksymään maailman
sellaisena kuin se on ja samoin osansa siinä, kyseenalaistamatta
paljoakaan ja siksi ne useimmiten ovat melko tyytyväisiä. Ja
mikseivät olisi, sillä niillä on sentään jonkin verran rahaa ja
usko elämään ja ihmiseen.
Ja
siellä (täällä) pohjamudassa ovat Luuserit. Pitkäaikaistyöttömät,
mielenterveysongelmaiset, rahattomat, ihan oikeasti syrjäytyneet,
asunnottomat, köyhät eläkeläiset, sairaat vanhukset... Tätä
listaahan riittää. Siihen voisi lisätä jokaisen jolla ei
yhteiskunnassa ole ääntä eikä puolustajaa, ei yhtäkään
eturyhmää tai lobbaria ja joista kukaan ei välitä. Periaatteessa
minäkin kuulun tähän sakkiin, sillä ainakin Eliitin ja Tavisten
mielestä varmaankin olen Luuseri ja tässä enemmistön
diktatuurissa ja muka-demokratiassa Eliitti on se joka asettuu
ehdolle ja Tavikset ovat ne jotka päättävät, että Eliitti saa
päättää.
Mutta
minä kyllä koitan käyttää ääntäni ja mesoa myös muiden
Luuserien puolesta, ainakin nettikeskusteluissa. Minusta Luuserien
sietäisi muutenkin pitää isompaa mekkalaa itsestään, sillä
meitähän on julmetun paljon! Kuinkahan paljon? Viisisataa tuhatta?
Miljoona? En tiedä, mutta varmasti enemmän kuin Eliittiä, se on
päivänselvä juttu.
Luusereissa
on hirveä potentiaali. En nyt tarkoita välttämättä taloudellista
potentiaalia, vaan mahdollisuutta vaikuttaa. Sitä ehkä luulisi että
kun kerran on marginaalissa, ei ole mitään mahdollisuuksia
mihinkään, mutta se ei todellakaan pidä paikkaansa. Ensin täytyisi
vain kiinnostua asioista ja sen jälkeen ymmärtää ne omat
voimavaransa.
Nämä
jutut tulivat mieleeni sieltä samaisesta Outi Alanko-Kahiluodon
blogista jonne kirjoitin tuon Sauli Niinistö -kommenttini. Sinnehän
tuli tietysti jos jonkinlaista kommentaaria, enemmän tai vähemmän
kirjoitusvirheitä vilisevää ja luonnollisesti siellä myös
yrittäjät tai ainakin yrittäjähenkiset intoutuivat oikein toden
teolla morkkaamaan työttömiä, pienituloisia sun muita
oleskelijoita ja vetelehtijöitä. Minä vastasin mm. näin:
"Ennen
kaikkea mietin sitä, että minkähän alan yrittäjä tai wannabe
päästelee tällaista tekstiä, jotta tietäisi sitten jatkossa
boikotoida ja kehottaa muitakin samaan.
Sitäkin
sopii miettiä, että myös meidän hengailija-luuserien on tehtävä
ostoksia ja käytettävä palveluita. Näin ollen aika suuri osa
niistä rahoista, jotka meillä on käytössämme, kilahtaa sinne
yrittäjän kassaan. Pitäisikö yrittäjien alkaa valita
asiakkaansa, jos kaikkien raha ei olekaan samanarvoista? Minusta
olisi mainiota jos parturin, autokorjaamon tms. ovella olisi lappu
“ei työttömille”, “ei pienituloisille” tai “ei
toimeentulotukiasiakkaille”.
Toisten
siivellä elämisestä sen verran, että jos ei ole asiakkaita, ei
ole yrittäjiäkään. Ja silloin jäävät ne isot tienestit
saamatta".
Fellow-Luusereille
haluaisin sanoa, että ei se ole mikään häpeä jos ei menesty
tässä yhteiskunnassa. (Käytetään nyt menestymisen mittareina
niitä mitä yleensäkin, eli rahaa, valtaa ja sosiaalista arvonantoa
vaikkei niillä olekaan mitään tekemistä todellisen menestyksen
kanssa, jonka ainoa oikea mittari on elämänilo).
Pikemminkin se ns. menestyminen on häpeällistä, sillä tässä
maailmassahan pärjäävät vain ahneet pyrkyrit, psykopaatit ja
narsistit!
Minusta
meillä Luusereilla pitäisi olla jokin yhteinen... niin mikä?
Foorumi? Tahtotila? Olisi mahtavaa jos yhteiskunnan vähäosaiset ja
potkitut voisivat jollain tavalla yhdistyä edes jossain määrin. En
tarkoita mitään järjestötoimintaa tai yhdistystä, siellä
politikoinnista ja byrokratiasta tulee äkkiä pääasia, vaan jotain
vapaamuotoisempaa. Sitten voisi aina käyttää yhteistä ääntä,
kun joku alkaisi huudella laiskureista ja oleskelijoista ja
surkimuksista joita kunnon veronmaksajien pitää elättää ja jotka
pitäisi pistää pakkotyöhön hetimiten. Kun Jyri Häkämies tai
Juhana Vartiainen taas möläyttäisi jotakin, voisi heti julistaa
vaikka että no niin, me boikotoidaan nyt näitä ja näitä kohteita
tästä lähtien eikä takuulla haeta yhtään töitä ja rötvätään
oikein olan takaa, ja valitukset voi osoittaa edellämainituille
herroille.
No comments:
Post a Comment