On
pakko myöntää että tuo sama käyttäytymismalli vaivaa minua
edelleen. Siitä on vaikea oppia pois, kun koko elämä on ollut
samanlaista potaskaa! Onneksi nykyään on sentään vähemmän niitä
asioita joihin pitää valmistautua, ja kai tässä sentään pystyy
ottamaan hiukan rennommin. Tavallaan niistä pahemmista
masennusjaksoista on myös hyötyä: Niiden aikana huomasi että
maailma ei romahda, vaikkei saisikaan tehtyä yhtään mitään.
Innostuin
eilen pitkästä aikaa kirjoittamaan hiukan vakavampaa lyriikkaa kuin
pierujuttuja tai muuta huumoria, tosin vain vähän mutta kuitenkin.
Edelliskerrasta onkin varmaan pari vuotta... Istuskelin yöllä
laiskanlinnassa ja kuuntelin David Lynchin levyä "Crazy Clown
Time" ja se oli sellaista settiä, että se inspiroi. Pari
pientä laulun- tai runonpätkää alkoi kehkeytyä aivossa ihan
yllättäen ja pistin ne sieltä heti paperille. Kirjaanpa ne nyt
tähänkin.
Next
Day
Next
day after the party
there
was blood everywhere
so
red
there
was no body
no
one was dead
no
one had wounds anywhere
but
there was blood everywhere
so
red
like
the autumn sky
Lucy
held her head under the water
I
look down at my body
it
all seems so strange now
whose
are these hands
whose
are these feet
I
look down at this body
with
eyes that are not mine
Niin
juu muuten, keksin myös nimen sille lottovoitonjälkeiselle
puliukkobändilleni. Se on "Vallattomat Vallabit".
No comments:
Post a Comment