5.2. 2013

Kun eilen selostin sille terapeutille menneen elämäni hankaluuksia (etenkin töissäkäyntiin liittyneitä) niin se kuunteli tarkasti, teki muistiinpanoja ja totesi sitten että "sinä olet tavallaan valmistautunut koko ajan tulevaan". Ja juuri niinhän se on, siinä on koko hommeli loistavasti kiteytettynä. On ollut vaikea elää nykyhetkeä kun on aina pitänyt miettiä sitä mitä on edessä ja tehdä valmisteluja, että kaikki menisi hyvin. Siinä on ollut sekä porkkana että keppi samassa paketissa.

On pakko myöntää että tuo sama käyttäytymismalli vaivaa minua edelleen. Siitä on vaikea oppia pois, kun koko elämä on ollut samanlaista potaskaa! Onneksi nykyään on sentään vähemmän niitä asioita joihin pitää valmistautua, ja kai tässä sentään pystyy ottamaan hiukan rennommin. Tavallaan niistä pahemmista masennusjaksoista on myös hyötyä: Niiden aikana huomasi että maailma ei romahda, vaikkei saisikaan tehtyä yhtään mitään.

Innostuin eilen pitkästä aikaa kirjoittamaan hiukan vakavampaa lyriikkaa kuin pierujuttuja tai muuta huumoria, tosin vain vähän mutta kuitenkin. Edelliskerrasta onkin varmaan pari vuotta... Istuskelin yöllä laiskanlinnassa ja kuuntelin David Lynchin levyä "Crazy Clown Time" ja se oli sellaista settiä, että se inspiroi. Pari pientä laulun- tai runonpätkää alkoi kehkeytyä aivossa ihan yllättäen ja pistin ne sieltä heti paperille. Kirjaanpa ne nyt tähänkin.

Next Day

Next day after the party

there was blood everywhere

so red

there was no body

no one was dead

no one had wounds anywhere

but there was blood everywhere

so red

like the autumn sky

Lucy held her head under the water

I look down

I look down at my body

it all seems so strange now

whose are these hands

whose are these feet

I look down at this body

with eyes that are not mine

(myöhemmin)

Niin juu muuten, keksin myös nimen sille lottovoitonjälkeiselle puliukkobändilleni. Se on "Vallattomat Vallabit".