28.1. 2013

Minulla oli viikonlopun aikana mielessä vaikka mitä juttuja joista piti kirjoittaa tänne, mutta jäipä sitten kirjoittamatta. Yksi asia oli kuitenkin se, että minulla olisi jo hirveä hinku päästä maalaamaan! Siis öljyväreillä. Mutta vielä en voi, koska en kerta kaikkiaan tarkene pitää kämpässä täystuuletusta jotta saisin maali- ja tärpättihöyryt täältä veks. Kunpa joskus pääsisi asumaan sellaisiin oloihin, että saisi pyhittää yhden huoneen kokonaan maalaushommille ja muille vastaaville... Se saisi haista kuin vastamaalattu oopiumiluola.

Soitin tänään työkkäriin ja selitin missä ollaan ja mikä valuutta. Sieltäpä sitten sanoivat että selvä on, jatketaanpa tätä sinun työnhakuasi tästä vuodella eteenpäin. Seuraava yhteydenotto työkkäriin on siis tammikuun lopussa 2014. Lupasin kyllä viedä nuo uusimmat lääkärinlausunnot sinne, mutta sillä asialla ei ole mitään yhteyttä siihen juokseeko työmarkkinatuki vai ei. Ja nythän se sitten juokseekin kuin arojänis.

Enkä minä siitä suinkaan valita, hyvä että juoksee, onpahan yksi asia vähemmän mistä pitää stressata. Mutta on tämä nyt jollain tavalla oireellista ja kertoo siitä että ihan kaikki tai edes melkein kaikki ei tässä systeemissä ole kohdallaan. Sitä ollaan pattitilanteessa kun ihminen on lääkärien mukaan työkyvytön mutta kuntoutustukea tai edes sairaspäivärahaa ei myönnetä, siinä sitä sitten ollaan mukamas työnhakijana ja nostetaan työmarkkinatukea ja työkkäri sanoo että juu, katsellaan taas ensi vuonna uudestaan.

Mutta eipä niillä kai ole paljoa vaihtoehtoja. Kyllä siellä tiedetään, miten maa makaa. Ja turha niiden on ruveta tuhlaamaan resurssejaan meihin hourupäihin ja muihin kipeisiin kurjimuksiin, ei me työkkärin tarjoamilla konsteilla parannuta tai saada vakuutuslääkäreiden päitä kääntymään, vaan saadaan sitten ikuisesti roikkua siellä kirjoilla että saataisiin edes sitä työmarkkinatukea.

Itse en ole ikinä noin periaatteessa kaivannut mitään sen ihmeempää aktiviteettia, mutta jopa minua alkaa pikkuhiljaa riepoa. Johan tässä on yli seitsemän vuotta oltu... No, välillä on tosin käyty Kuntoutussäätiössä ja psykologeilla ja psykiatreilla ynnä muilla asiantuntijoilla ja kaikki jotka asioista jotain tietävät ovat sanoneet että sinä olet työkyvytön ja sinun pitäisi saada toimeentulosi muualta kuin työmarkkinatuesta, mutta enpähän vain saa.

Tässä ollaan ihan limbossa, kun useimmiten ei jaksa tehdä mitään ja jos jaksaisi niin ei pystyisi. Tai jos joskus olisi sellainen olo että voisi pystyäkin ja tekisi mieli koetella voimiaan, niin siihen ei edes kannata ryhtyä! Jos tarjolle tulisi joku kirjoitushomma tai muu mitä voisi yrittää tehdä, ei ole mitään tolkkua aloittaa kun siitä tulisi niin hirveä paperisota, ja sitä lajia on saanut jo muutenkin harrastaa ihan yli sietokyvyn.

Ehkä kolmisen vuotta sitten yritin hakea yrittäjäkurssille, silloin olin ihmeen pirtsakassa tikissä ja ajattelin että voisin kokeilla saisinko mokoman läpikäytyä. Se kurssi olisi ollut Riihimäellä tutussa paikassa iltaopetuksena kerran viikossa - eli niin leppoisaan tahtiin, ettei se ehkä olisi ollut ylivoimaista. Mutta ei minua huolittu sinne, enkä yhtään ihmettele ettei huolittu. Oli varmasti paljon hakijoita joilla ei ollut mielenterveysongelmia ja joiden saattoi odottaa suoriutuvan ja hyötyvänkin siitä kurssista paljon paremmin ja enemmän kuin minun.

Niin, työmarkkinatuen lisäksihän ovat sitten nämä meikäläisen Pyhän Kolminaisuuden muut kunnianarvoisat jäsenet eli asumistuki ja toimeentulotuki. Juuri eilen sattumoisin uutisoitiin, kuinka joku tutkija jonka nimeä tai titteliä en muista, oli sitä mieltä että toimeentulotuki on kaikkein passivoivin tuki mitä on olemassa. Sen ajatuksen joku neliörillinen, geelipäinen uusliberaalitolvana varmasti mielellään vääntäisi siten että se tuen saaminen itsessään passivoi, mutta kyse ei ole sellaisesta vaan siitä, että se järjestelmä ja sen ehdot passivoivat. Kun on toimeentulotuella, ei kannata tehdä mitään. Eikä edes SAA tehdä juuri mitään, ettei menetä sitä tukea!

Se samainen tutkija sanoi, että käytännössä ainoa tapa päästä pois toimeentulotuelta on työllistyä kokopäivätöihin. Ja siinä sanomisessaan se oli oikeassa. Monikohan muuten työllistyy toimeentulotuelta kokopäivätöihin? Montakohan prosenttia toimeentulotuen saajista? Tai pikemminkin - montakohan prosentin kymmenesosaa tai sadasosaa? Veikkaanpa että se määrä on häviävän pieni.

Sitä voisi tietysti irvistellä, että toimeentulotuelta pääsee pois sillä kun lakkaa hakemasta sitä. Ja se onkin periaatteessa ja käytännössäkin aivan totta, samoin kuin se että hengittämisen lopettaminen vähentää hiilidioksidipäästöjä.