Wednesday, October 29, 2014

27.2. 2013

Minä olenkin ollut tänään reipas. Kimposin pedistä vertikaaliasentoon tasan kello 10.40 ja kun TV -lähetys hiihdon MM -kisoista alkoi kolme tuntia myöhemmin, olin jo ehtinyt tiskata, tsekata kirpputorille menevät kirjat, korjata talvisaappaiden vetoketjun vetimen, ulkoiluttaa Pitkon, viedä roskat, ajaa partani, siivota vessan ja käydä suihkussa.

Kirjoitin joskus taannoin ettei netti ole passivoinut minua, mutta se pitää paikkansa vain sosiaalisessa mielessä. Nämä ns. kotihommat tuppaavat jäämään tekemättä jos tietokone on päällä. Tänään se ei vielä päivällä ollut... Vaikka eipä se silti netin vika ole jos minä jumahdan sen eteen, kyllä se on ihan minusta itsestäni kiinni.

Yksi homma mikä pitäisi hoitaa on tämän työhuoneen siivous. Tämä on muutaman neliön koppi jossa on työpöytä ja työpöydän päällä tietokone ja skanneri, sitten on yksi arviolta metrin levyinen kirjahyllyn osa jossa on Pylly-Paavon terraario ja maalausvermeet (ne eivät siis ole Pylly-Paavon vaan minun) ja muuta rompetta, ja vielä maalauspöytä joka on täydellisen kaaoksen vallassa. Siinä ei tällä hetkellä mahtuisi maalaamaan edes miniatyyriä, sillä sen päällä seilaa työkaluja ja kirjoja ja kyniä ja saksia ja laatikoita joissa on ruuveja sun muuta sälää. Maalauspöydän ja seinän väliin jäävässä tilassa taas on kasa pahvilaatikoita, joita olen säästellyt siltä varalta että joskus tulisi tarvetta.

Muu kämppä ei ole kaaoksen vallassa, mutta tämä huone on aivan hirveässä lyönnissä. Jostain syystä noiden pahvilaatikoiden siirtäminen täältä kellariin vaikuttaa ainakin toistaiseksi täysin ylivoimaiselta tehtävältä. Ei siihen varmaankaan menisi kuin puoli tuntia jos vain saisi aloitettua, mutta enpähän saa... Minulla on aina ollut tuota samaa vaivaa, ihan naurettavan pikkujutunkin teko voi olla tyystin mahdotonta. Mahtaakohan se liittyä pakko-oireisuuteen vai mitä hittoa se on? Joskus joku pullonkorkki tai suklaapatukan käärepaperi voi maata jossain hyllyn reunalla viikotolkulla, kun en vain saa vietyä sitä roskiin.

Sama juttu oli aikoinaan työelämässä: Sitä näki, huomasi ja tiedosti jonkun homman joka olisi pitänyt tehdä, mutta tekemättä se jäi. Eikä niin käynyt vain muutamia kertoja vaan vähintään satoja kertoja.

No comments:

Post a Comment