14.2. 2013

Torstaipäivä, kello 14 ja olen oikein perkeleen kiukkuinen ja pahalla päällä. Tuntuu siltä että mikään ei taaskaan mene mitenkään. Kämppäkin alkaa olla niin saastainen että olisi suorastaan pakko siivota, mutta siitä ei tule mitään. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, ettei alkaisi ahdistaa. Hyvä kun saan huolehdittua Pitkosta ja itsestäni, että saadaan ruokaa ja päästään ulos ja pesulle. Vaikka tuo viimeksi mainittu ei oikeastaan koskekaan Pitkoa näin talvikeleillä.

No joo, eiköhän tämä tästä taas helpota mutta juuri nyt on sellainen olo että voisin hyvinkin lyödä telkkarin, tietokoneen ja puhelimen kiinni, vääntää oven takalukkoon ja olla möllöttää nyt aluksi vaikka 168 tuntia putkeen tekemättä mitään ja kommunikoimatta yhdenkään ihmisolennon kanssa.

Tuosta tulikin mieleeni se kun joskus ajattelin, että voisin lopettaa puhumisen kokonaan. Tai en nyt ihan kokonaan, puhuisin tietysti Pitkolle ja Reetalle ja Villelle ja Maijalle ja Väinölle ja mutsille ja faijalle, mutta esim. työkkärissä ja lääkärissä pitäisin suuni kiinni ja tyytyisin vain mulkoilemaan ja korkeintaan murisemaan. Siinäpä saisivat ihmetellä mikä tuota vaivaa. Jostain syystä puhuminen ja toisten ihmisten puheiden kuuntelu tympäisee minua kauheasti ja kaikenlaiset dialogit ovat suorastaan puistattavia. En usko että ihmiset osaavat edes ajatella, kuinka vastenmielisen rasittavalta niiden puhe voi joskus kuulostaa: "Jääkkä kääkkä kääkkä kääk, jäpä jäpä jää, blabla blaa blaa bla bla blaa". Ja sitten alkaa kuunnella omaa ääntään ja sekin kuulostaa aivan yhtä hirveältä.